Arlan uudistettu meijeri valmistunut Ruotsissa
Arla Foodsin uudistettu meijeri Ruotsin Falkenbergissä on aloittanut tuotantonsa ja aikaisemmin sen kannattamattomasta sivutuotteesta on tullut arvokasta.
Falkenbergin meijeri tunnetaan erityisesti siitä, että se on Euroopan suurin raejuuston valmistaja.
AFRYn ruotsalaiset ja tanskalaiset asiantuntijat ovat yli vuoden ajan olleet mukana kehittämässä kestävän kehityksen mukaista tuotantolaitosta, jonka sivutuotteita käsitellään ja kierrätetään uuden tekniikan avulla.
”Ponnistelumme ovat onnistuneet ja olemme työskennelleet asiakkaan kanssa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tuotanto on käynnissä, mikä on ilahduttavaa”, kertoo Mattias Frank, osastopäällikkö AFRYltä.
Sivutuotteesta tulee arvokasta
Valmistusprosessin sivutuotteisiin kuuluvat hera, joka lähetettiin aikaisemmin maidon tuottajille, sekä huuhteluvesi, joka aikaisemmin johdettiin suoraan paikalliseen vedenkäsittelylaitokseen. Nyt uuden laitoksen myötä hera kerätään, väkevöidään ja jalostetaan heraproteiiniksi - ainesosaksi, jota elintarvikkeiden tuottajat käyttävät kaikkialla maailmassa. Tällä tavalla kalliista sivutuotteesta tuleekin arvokas tuote. Samoin juustojäämät, jotka menivät aikaisemmin viemäriin, väkevöidään nyt erotusprosessilla ja myydään edelleen. Lisäksi huuhteluvesi puhdistetaan nyt paikan päällä ja syötetään takaisin tuotantoon, mikä edistää myönteisiä ympäristövaikutuksia.
”Kestävä maidontuotanto on Arlassa etusijalla. AFRYn avulla olemme lisänneet toimintaamme ympäristön hyväksi ja tuottaneet lisäarvoa tuotteella, jota ei aikaisemmin ole käytetty”, kertoo Arla Falkenbergin meijeripäällikkö Alan Thomsen.
Panostusta jätteiden hyödyntämiseen ja kierrätykseen
Kaikki meijerit eivät valmista juustoa ja heraa, mutta vedenkäsittely voi hyödyntää monia laitoksia. Huuhteluveden syöttäminen takaisin tuotantoprosessiin ja mahdollisuus käyttää samaa vettä useita kertoja on tärkeää myös tulevaisuudessa, kun vedestä tulee yksi yhteiskunnan keskeisimmistä haasteista. Sivutuotteiden uudelleenkäytöllä on myös myönteisiä ympäristövaikutuksia.
”Hiomalla prosessiamme ja etsimällä uusia käyttökohteita käytämme lehmästä saatavaa maitoa enemmän. Aikaisemmin osa maidosta meni viemäriin, muttei enää”, kertoo Mattias Frank, AFRYn osastopäällikkö.
Mattias Frankin mukaan asiakkaat vaativat yhä enemmän tällaisia ratkaisuja. ”Kyllä, ehdottomasti. Jätteiden hyödyntämiseen ja kierrätykseen on kiinnitetty enemmän huomiota, mikä on järkevää, kun huomataan, että ratkaisuilla voidaan kasvattaa liiketoimintaa. Asiakkaat voivat varmasti hyötyä siitä taloudellisesti”.
Kiinnostuitko palveluistamme?
Ota yhteyttä: Pasi Halonen
This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.