Offshore wind turbines in the blue sea

Korsnäsin merituulivoimapuiston YVA ja osayleiskaava

Korsnäsin merituulivoimapuiston YVA ja osayleiskaava

Metsähallitus kaavailee Pohjanmaan Korsnäsiin investoinniltaan miljardiluokan merituulivoimapuistoa. Merituulivoimapuiston nimellisteho on Metsähallituksen mukaan toteutuessaan vähintään 1 300 megawattia, mikä vastaa 40 % viime vuoden tuulivoimakapasiteetista Suomessa.

AFRY on valittu hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) sekä kaavoituksen konsultiksi. Työ sisältää lisäksi hankkeen teknistä suunnittelua. Toteuduttuaan Korsnäsin merituulivoimapuiston tuotanto voisi käynnistyä Metsähallituksen mukaan aikaisintaan 2028.

Kaavoitusaloite hyväksyttiin Korsnäsin kunnassa vuonna 2020, ja ympäristöselvitykset on aloitettu tänä keväänä. Toteuduttuaan Korsnäsin merituulivoimapuiston tuotanto voisi käynnistyä Metsähallituksen mukaan aikaisintaan 2028. Hankekehitysaika-arvio Korsnäsin merituulivoimapuistolle on neljä vuotta alkaen kaavoituksesta 2020.

Merialue Korsnäsin edustalla on erittäin hyvätuulinen, ja keskituulen nopeus on alueella yli 9 m/s. Lisäksi alueen syvyys ja sen geologia sopivat tuulivoimarakentamiseen. Hankkeen sijoittelussa on huomioitu niin kalastus, kalalajit kuin muuttolintujen reititkin. Hankealueen lähistöllä, yli kymmenen kilometrin päässä sijaitsee Merenkurkun saaristo, joka on Suomen ainoa Unescon luonnonperintökohde. Ympäristövaikutusten arvioinnissa ja luvituksessa otetaan huomioon myös tuulivoimapuiston vaikutukset lähistöllä sijaitsevan Merenkurkun saariston erityispiirteisiin sekä lähialueen Natura-luontotyyppeihin.

Projektin tiedot

  • Asiakas: Metsähallitus
  • Hanke: Korsnäsin merituulivoimapuisto
  • Aika: 2020-2024
  • Sijainti: Korsnäs, Suomen lounaisrannikko
  • AFRYn rooli: Ympäristövaikutusten arviointi, kaavoitus- ja tekninen konsultointi
Offshore wind turbines in the blue sea

Karoliina Jaatinen - Senior Consultant, Environmental Consulting

Karoliina Jaatinen

Johtava asiantuntija, ympäristökonsultointi

Ota yhteyttä: Karoliina Jaatinen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.
Jonathan Sistonen - Head of Wind and Solar, North and West Europe

Jonathan Sistonen

Liiketoimintajohtaja, tuuli- ja aurinkovoima

Ota yhteyttä: Jonathan Sistonen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.