Lahti Souhtern ring road

Lahden eteläinen kehätie

Vt12 Lahden eteläisen kehätien Lahden pään allianssihanke

Vt12 Lahden eteläisen kehätien Lahden pään allianssihankkeessa yhdistyvät AFRYn vahva tie- ja tunnelisuunnittelu- sekä allianssiosaaminen.

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Allianssimallilla toteutettava uuden kehätien Lahden pää on hankekokonaisuuden teknisesti vaativin ja kustannuksiltaan merkittävin osuus, johon sisältyy muun muassa kolme eritasoliittymää, kaksi maantietunnelia ja useita siltakohteita.

Uusi väylä parantaa liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä tehostaa maankäyttöä. Samalla asumisviihtyisyys keskusta-alueella paranee ja liikennemelu, päästöt ja ruuhkaisuus vähenevät. 

Lahden pään allianssiurakasta vastaa Skanskan ja AFRYn muodostama VALTARI-allianssi. 

Asiakas: Väylä, Lahden kaupunki ja Hollolan kunta
Hanke: Uusi tie. Kolme eritasoliittymää, kaksi maantietunnelia ja useita siltakohteita.
Aika: 2017–2020
Sijainti: Lahti
AFRYn rooli: eritasoliittymät, tunnelit, väylä-, silta- ja liikennesuunnittelu, geo-, rakenne- ja kalliotekninen suunnittelu sekä tietoliikenne-, palovesi-, pohjavesi- ja kuivatussuunnittelu, ympäristösuunnittelu, maastotyöt sekä suunnittelun projektinjohto

Ota yhteyttä

Kaarle Korhonen

Toimialuejohtaja, väyläinfra

Olli Salo

Osastopäällikkö, maanalaiset rakenteet
AFRY contact person generic image

Ilkka Puustinen

Tiesuunnittelu
Lahden eteläinen kehätie