
Pohjavesi
Kattavaa osaamista pohjaveden hankintaa ja suojelua varten
Yhdyskuntien vedenhankinta perustuu pohjaveteen, tekopohjaveteen ja pintaveteen. Lisäksi pohjavedellä on tärkeä rooli geoteknisessä suunnittelussa ja sitä käytetään yhä enemmän myös nykyaikaisten kiinteistöjen jäähdyttämiseen ja lämmittämiseen.
Pohjaveden suojelun kannalta on ensiarvoisen tärkeää tuntea pohjaveden laatu ja olosuhteet jo aikaisessa suunnitteluvaiheessa.
Pohjavesiosaamista tarvitaan perinteisten vesihuollon palveluiden rinnalla lukuisilla osa-alueilla, kuten suunnittelussa, rakentamisessa, ympäristövaikutusten arvioinnissa, maaperän ja pohjaveden pilaantuneisuusselvityksissä ja vedenkäsittelyssä. Meillä on tarjota Suomen kattavin ja monipuolisin pohjavesiasiantuntemus ja palvelumme kattavat kaikki tarvittavat pohjavesi- ja tekopohjavesiselvitykset, tutkimussuunnittelusta loppuraportointiin, tiedonhallintaan ja visualisointiin.
Toteutamme suuria ja pieniä projekteja, ja asiakkaan tarpeet ja vaatimukset ovat aina etusijalla.
Pohjavesipalvelumme
- Vedenhankintaselvitykset – pohjavesi ja tekopohjavesi
- Pohjavesitutkimukset
- Tarkkailusuunnitelmat
- Pohjaveden hyödynnettävyys
- Kaivokartoitukset
- Hydrogeologiset selvitykset
- Kaivonpaikkatutkimukset
- Raudan ja mangaanin poisto maaperähapetuksella
- Pohjaveden hallinta rakennushankkeissa
- Pohjaveden suojelu
- Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat
- Vedenottamoiden suoja-aluesuunnitelmat
- Maankäytön ja pohjaveden yhteensovittaminen
- Pilaantuneen pohjaveden kunnostussuunnittelu
- Riskiarviointi ja ympäristövaikutusten arviointi
- Vesilain mukaiset hakemussuunnitelmat
- Rakenne- ja virtausmallinnus
Lisäksi palvelumme sisältävät lämpökamerakuvausten tulkinnan, isotooppitutkimukset, kaivojen ja havaintoputkien kuntotutkimukset, vedenjohtavuus -ja virtausmittaukset sekä paikkatietopalvelut.

Oletko kiinnostunut aihealueesta Pohjavesi?