
AFRY matkalla kohti uutta pääkonttoria – tervetuloa seuraamaan vaiheitamme!
AFRYn matka kohti uutta pääkonttoria on ainutlaatuinen
Matkamme kohti uutta pääkonttoria on ainutlaatuinen, sillä Jaakontalo Vantaalla on toiminut pääkonttorinamme yli 30 vuotta ja uusissa toimitiloissa on tarkoitus viihtyä pitkään. Haluamme jakaa kokemuksiamme matkamme eri vaiheista. Uskomme, että mielenkiintoinen muutosmatkamme sisältää valtavasti käyttökelpoisia vinkkejä muille vastaaviin hankkeisiin lähteville ja saattaa rohkaista muitakin ottamaan ensimmäisen askeleen kohti omaa muutosta.
AFRYn matka kohti uutta yhteistä pääkonttoria on jatkumo muutama vuosi sitten päivitetylle kiinteistöstrategiallemme. Uuden toimitilamme tulee tukea liiketoimintojamme monesta eri näkökulmasta. Ennen kaikkea uuden pääkonttorin on tarjottava erinomaiset puitteet kohtaamisille henkilöstön kesken sekä asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa. Haluamme yhdistää toimipisteitämme, jotta kaikille metropolialueen työntekijöillemme olisi yksi yhteinen kohtaamispaikka silloin, kun hybridimallin mukaisesti työskentelevä henkilöstömme tekee lähityötä. Tällä hetkellä meillä on pääkaupunkiseudulla toimistoja niin Espoossa, Helsingissä kuin Vantaallakin.
Yhteisissä tiloissa työskennellessämme pystymme yhtenäistämään työkulttuuriamme ja työskentelemään entistä sujuvammin myös eri liiketoimintojen kesken.
Olemme yhdistäneet toimistojamme viime vuosina myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevissa toimipisteissämme. Esimerkiksi Jyväskylän, Lappeenrannan, Tampereen ja Vaasan useat toimipisteet ovat muuttaneet saman katon alle.

Uuden pääkonttorin sijaintia määrittävät saavutettavuus, palvelut ja kestävän kehityksen periaatteet
Pääkonttorihanke käynnistyi vuoden 2023 alkupuolella tavoitteiden asetannalla ja nykytilanneselvityksellä. Määrittelimme maajohtoryhmässä pääkonttorille kiinteistöstrategian linjauksiin perustuvat tavoitteet. Asetimme muun muassa seuraavat tavoitteet:
- Uuden toimiston sijainti on helposti saavutettava.
- Toimitilat tarjoavat viihtyisän, vetovoimaisen, hybridityötä tukevan työympäristön työntekijöillemme kuten myös kohtaamispaikan asiakkaillemme ja sidosryhmillemme.
- Sijainti tukee työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamista.
- Toimitilat noudattavat kestävän kehityksen periaatteita.
Päätöksenteon tueksi kerättiin valtava määrä tietoa
Nykytilanneselvityksessä kokosimme työntekijöiden määrät postialueittain ja arvioimme asiakkaiden sijaintia. Samalla kulunvalvonnasta selvitettiin tilojemme samanaikaisten käyttäjien määriä, jotta toimipisteidemme käyttöasteista saatiin ajantasaista tietoa.
Näiden lähtötietojen ja määriteltyjen tavoitteiden perusteella pääkonttorihanketta varten perustettu hankeryhmä kävi tutustumassa laaja-alaisesti pääkaupunkiseudun eri alueisiin ja niiden tarjontaan.
Tarkastelimme kohteita saavutettavuuden, palvelutarjonnan ja kestävän kehityksen periaatteiden toteutumisen näkökulmista. Liikennesuunnittelun osastomme AFRYllä vastasi saavutettavuuslaskelmista.
Työntekijät äänestivät suosikkiaan esitellyistä sijaintivaihtoehdoista ja vastasivat AFRY ARK Studion työympäristökehittämisen asiantuntijoiden laatimaan työympäristökyselyyn. Kyselyssä tarkasteltiin laajamittaisesti henkilökunnan työskentelytapoja, ja se täydensi aiemmin tehtyjä selvityksiä. Kyselyn avulla saimme lisätietoa siitä, minkälainen työympäristö tukisi parhaiten siellä tehtävää työtä sekä siitä, mikä tekee työympäristöstä henkilöstölle viihtyisän ja vetovoimaisen.
Määrittelimme myös useita niin sanottuja teknisiä vaatimuksia AFRYn eri osaajien, kuten rakennuttaja-asiantuntijoiden, arkkitehtien, rakennesuunnittelijoiden ja talotekniikkasuunnittelijoiden kanssa.
Maajohtoryhmä teki päätöksen uuden pääkonttorin sijainnista erittäin monipuolisen tiedon perusteella. Sijainniksi valikoitui Espoon Leppävaara. Osa AFRYläisistä on työskennellyt jo 15 vuotta Leppävaaran seudulla, missä on vahva konsulttiyhtiöiden keskittymä.

Valittuun kohteeseen on helppo saapua kestävästi monipuolisilla liikennevälineillä ja koska työtehtävät vielä sitä edellyttävät, myös omalla autolla. Palvelutarjonta hyvinvointipalveluista lounasravintolavaihtoehtoihin tulevan pääkonttorin läheisyydessä on kattava. Myös Leppävaarassa ja sen lähellä olevat vihreät virkistysalueet olivat yksi valintakriteereistä.
Espoon Leppävaaraan rakennetaan täysin uudet toimitilat AFRYlle. Koska kyse on uudiskohteesta, rakennuksen tilojen suunnittelu voidaan toteuttaa niin, että tilat sopivat AFRYn toimintaan ja ovat muuntojoustavat, energiatehokkaat ja ratkaisuiltaan kestävät. Kiinteistön piha-alueesta suunnitellaan työntekijöille ja kaupunkilaisille viihtyisä ympäristö, jossa viheralueet luovat jatkumon puistolle ja yhdistyvät sisätilaan luonnollisesti. Piha-alueen suunnittelussa ehkäisemme myös luontokatoa.
Työympäristöjen ja toimitilojen kehittäjät apunamme
Työympäristökehittämiseen erikoistuneet asiantuntijamme AFRYllä kulkevat tiiviisti mukana tässä hankkeessa. Heidän myötävaikutuksellaan laadimme työympäristövision ja -konseptin, ja he vetävät meillä äskettäin perustettua muutostyöryhmää, jonka tehtävänä on muun muassa tukea hankkeen muutosviestintää sekä henkilöstön osallistamista ja muutosvalmiuden kehittämistä. Asiantuntijoillamme on vuosikymmenten kokemus tilojen kehittämisestä käyttäjien tarpeisiin optimaalisella tavalla. He auttavat varmistamaan, että työympäristöt tukevat liiketoiminnan tavoitteita ja yrityksen kulttuuria.
Seuraavassa artikkelissamme kerromme tarkemmin työympäristövisiosta ja -tavoitteista sekä siitä, mikä merkitys muutostyöryhmällä on hankkeen onnistumisessa. Jäähän siis kuulolle!
Voisivatko asiantuntijamme olla teille avuksi tilojen kehittämisessä tai edellä kuvattujen selvitysten toteuttamisessa vastaavanlaisessa hankkeessa? Mikäli aihe herätti mielenkiinnon, otathan meihin yhteyttä!