
AFRY Senior Stars – työntekijöiden aloitteesta syntynyt ohjelma ikäjohtamisen tueksi
Aloite konkariohjelman kehittämiseen lähti työntekijöiltämme
AFRYllä panostetaan ikäjohtamiseen, mikä tarkoittaa sitä, että huomioimme työntekijöidemme erilaiset uravaiheet ja ikään liittyvät yksilölliset tarpeet. Viime vuoden aikana loimme toimintamalleja ikäjohtamisen tueksi. AFRY Senior Stars -ohjelma syntyi halustamme tukea entistä paremmin 60 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia työntekijöitämme.
Aloite konkariohjelman kehittämiseen lähti työntekijöiltämme. Pitkän uran AFRYllä tehneet Tuula Matikainen ja Katri Kallio olivat mukana päivittämässä työyhteisön kehittämissuunnitelmaa, minkä yhteydessä he toivat esiin näkemyksensä kokeneiden työntekijöiden työhyvinvoinnin ja uran loppuvaiheen tarpeiden tukemisesta. Aloite johti kokonaisen ohjelman luomiseen ja konkreettisten toimenpiteiden laatimiseen.
AFRY Senior Stars tuo työkaluja ikäjohtamiseen
'Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestettyyn AFRY Senior Starsiin osallistui 140 työntekijäämme. Ohjelmaan sisältyi webinaareja, joissa käsiteltiin yksilöllisiä työuraratkaisuja, osaamisen kehittämistä ja siirtämistä sekä konkarin hyvinvointia. Ohjelman aikana laadittiin toimintamalli osaamisen jakamiseen eläkkeelle jäämisen lähestyessä. Lisäksi teimme keskustelukortin helpottamaan eläköitymisaiheisia keskusteluja esihenkilön ja työntekijän välillä.
Ohjelmasta saamamme palaute on ollut myönteistä. Senior Stars -sisällöille on kysyntää, sillä henkilöstöstämme noin 13 prosenttia on yli 60-vuotiaita, ja meillä moni jatkaa työuraansa vielä eläkkeelle siirtymisen jälkeen osa-aikaisesti. Vuosina 2022–2024 eläköityneistä asiantuntijoistamme 46 prosenttia on jatkanut työskentelyä AFRYllä tuntisopimuksella.

Konkariohjelmasta näkökulmia tulevaisuuden suunnitteluun
Ohjelman ideoimisessa mukana olleet Prosessiteollisuuden divisioonassa työskentelevät projektiassistentti Tuula Matikainen ja tekninen assistentti Katri Kallio kokevat, että konkariohjelma on tarjonnut uusia näkökulmia ja tukea tulevaisuuden suunnitteluun. Ohjelmaan osallistuminen oli heille itsestään selvää. Onhan Tuula koko idean äiti, ja kumpikin on tuonut aktiivisesti esiin tarvetta huomioida entistä paremmin konkareiden tarpeita.
"Ohjelma antoi tilaa pohtia eläkkeelle siirtymistä ja uran loppuvaiheita rauhassa. Se auttoi selkeyttämään ajatuksiani siitä, mitä tulevaisuudelta toivon. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että ohjelma antoi konkreettisia työkaluja siirtymävaiheiden käsittelyyn”, Tuula sanoo.
Katri sai luentojen avulla oivalluksen siitä, miten eläkkeelle siirtymiseen on hyvä valmistautua etukäteen sekä taloudellisesti että henkisesti.
Yksilölliset tarpeet on tärkeä huomioida
Tuula kertoo, että ohjelma vahvisti hänen käsitystään työnantajan joustavuuden tärkeydestä. Hän uskoo, että yksilölliset tarpeet, kuten mahdollisuus lyhennettyyn työaikaan voisivat tehdä uran loppuvaiheen helpommaksi ja mielekkäämmäksi. AFRYllä työelämän joustojen hyödyntäminen onkin tyypillistä, niin senioreilla kuin muillakin ikäryhmillä.
Tuula ja Katri pitävät Senior Stars -ohjelmaa työnantajan näkökulmasta tehokkaana keinona lisätä tietoutta konkari-ikäisiä työntekijöitä koskettavista teemoista, ja toisaalta se mahdollistaa erinomaisesti vuorovaikutteisen toiminnan kehittämisen. ”Parhaassa tapauksessa tämä on keino pidentää työuria ja edistää osaamisen siirtymistä”, Tuula sanoo.
Ikäjohtaminen varmistaa kestävän työuran
Tuula ja Katri painottavat, että ikäjohtaminen ei ole vain yksittäinen projekti tai ohjelma, vaan se on tärkeä osa kestävästi johdettua työelämää. "Hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät pystyvät onnistumaan työssään ja saavat enemmän aikaan”, Katri ja Tuula toteavat.
Konkareidemme mielestä kaikkien ikäryhmien huomioiminen johtamisessa hyödyttää lopulta kaikkia. ”Se auttaa myös luomaan työpaikan, jonne on hyvä tulla ja josta on vaikeaa lähteä", kiteyttää Tuula.
Ikäjohtaminen AFRYllä ei tarkoita pelkästään senioreiden tukemista. Katri muistuttaa, että myös uransa alkuvaiheessa olevat nuoret tarvitsevat erilaista ohjausta ja tukea. Heille meillä onkin työelämätaitoihin painottuva ohjelma sekä opiskelijoille vielä omansa.
Katri ja Tuula ovat yhtä mieltä siitä, että ikäjohtaminen voi osaltaan pidentää työuria ja tukea jatkuvaa oppimista, mikä on tärkeää muuttuvassa työelämässä.