Man and Woman beside power plant in Stockholm

AFRYllä panostetaan ikäjohtamiseen

Kirjoittaja Sari Peltola

Eri ikäisillä työntekijöillä on erilaiset odotukset johtamista ja työelämää kohtaan

AFRYllä kehitettiin viime vuonna uusia toimintamalleja ikäjohtamisen tueksi. Esimerkiksi senioriasiantuntijoille laadittiin oma konkariohjelmansa ja nuorille asiantuntijoille on suunniteltu koulutusta työelämätaidoista.

Ikäjohtamisella tarkoitamme kaikenikäisten hyvää, päivittäistä johtamista, jossa huomioidaan ikään liittyvät yksilölliset tarpeet. Jokainen työntekijä on yksilö, jolla on omanlaisensa elämäntilanne ja arvot sekä yksilölliset odotukset johtamista kohtaan. Kuitenkin sukupolvien välillä saattaa olla eroja arvoissa ja odotuksissa. Yleisesti voidaan sanoa, että jokaisella sukupolvella on hieman toisistaan poikkeava suhtautuminen työelämään ja johtamiseen, koska jokainen ikäluokka on kasvanut aikuiseksi erilaisessa maailmassa kuin edeltäjänsä. Tämän seurauksena eri ikäluokat ovat omaksuneet erilaisia arvoja ja odotuksia suhteessa työelämään.

Junioreilla ja senioreilla erilaiset tarpeet johtamiselle

AFRYn henkilöstöstä noin 13 prosenttia on yli 60-vuotiaita, ja meillä moni jatkaa työuraansa vielä eläköitymisensä jälkeen osa-aikaisesti. Vuosina 2022–2024 eläköityneistä asiantuntijoistamme 46 prosenttia on jatkanut tuntisopimuksella, kun Suomessa yleisesti vanhuuseläkettä saavien alle 68-vuotiaiden joukossa 15 prosenttia jatkaa uraansa (ETK:n tilastot 2022).  

Työntekijöistämme 13 prosenttia on alle 30-vuotiaita uransa alussa olevia nuoria asiantuntijoita. Junioreilla ja senioreilla on jo työkokemuksen näkökulmasta hyvin erilaisia tarpeita, vaikka heillä voikin olla myös paljon yhteistä. Senioreiden kanssa mietitään, miten he voisivat tehokkaasti siirtää vuosikymmenten aikana hankkimaansa syvällistä asiantuntijuutta organisaatiossa eteenpäin jo hyvissä ajoin ennen eläköitymistään, ja nuoret työntekijät saattavat kaivata tukea työelämätaitojensa kehittämiseen.  

Ikäjakauma AFRYllä
Ikäjakauma AFRYllä vuoden 2024 lopussa

AFRY Senior Stars -ohjelma konkareille ja junioreille koulutusta työelämätaidoista

Ratkaisuna eri ikäisten työntekijöiden tarpeisiin olemme kehittäneet ikäjohtamiseen keskittyviä ohjelmia. AFRY Senior Stars -konkariohjelman kohderyhmänä ovat 60 vuotta täyttäneet työntekijämme. Aloite senioreiden työhyvinvoinnin ja työuran tukemiseen lähti työntekijöiltä itseltään. Ensimmäinen konkariohjelma käynnistyi syksyllä 2024, ja se otettiin hyvin vastaan. Ohjelmaan osallistui 120 vähintään 60 vuotta täyttänyttä työntekijäämme eri puolilta Suomea, ja palaute oli erittäin myönteistä. Ohjelmaan osallistuneille järjestetyissä webinaareissa käsiteltiin yksilöllisiä työuraratkaisuja, osaamisen kehittämistä ja siirtämistä sekä konkarin hyvinvointia. Laadimme ohjelman aikana toimintamallin osaamisen jakamiseen eläkkeelle jäämisen lähestyessä.  

Teimme myös keskustelukortin helpottamaan eläköitymisaiheisia keskusteluja esihenkilön ja työntekijän välillä. Aiheeseen liittyy kummankin puolelta helposti sensitiivisyyttä, mikä pystytään taklaamaan valmiiksi pohdituilla kysymyksillä ja keskustelun avauksilla. On tärkeää, että työntekijä voi kertoa avoimesti toiveistaan jäädä eläkkeelle tai toisaalta halustaan jatkaa töissä virallisen eläkeiän jälkeen edelleen tai siirtyä eläköitymisen yhteydessä tuntityöntekijäksi. Keskustelukortin tarkoitus on madaltaa kynnystä aiheen käsittelyyn.

Alle 30-vuotiaille asiantuntijoillemme olemme totuttamassa tänä vuonna koulutusta työelämätaidoista. Koulutuksella pyrimme vahvistamaan yhteisöllisyyttä ja vertaistukea, palautteen antamista ja saamista, tavoitteiden ja vastuiden selventämistä sekä varmistamaan, että kuormittavissa tilanteissa tiedetään miten ja mistä haetaan tukea.

Lisäksi alan korkeakouluopiskelijat ovat jo viiden vuoden ajan voineet hakea meille vuoden kestävään AFRY Future Stars -urapolkuohjelmaan, jossa olemme tarjonneet heille mahdollisuuden kehittää asiantuntijuuttaan ja tunnistaa vahvuuksiaan työntekijänä.  

Tarjoamme myös KELAn kanssa yhdessä järjestettävää Kiila-kuntoutusta, joka on tarkoitettu henkilöille, joiden työkyky on olennaisesti heikentynyt sairauden vuoksi tai joiden sairauden arvioidaan heikentävän lähivuosina olennaisesti heidän työkykyään ja ansiomahdollisuuksiaan. Maksamme kuntoutukseen osallistuville työntekijöillemme täyden palkan kuntoutuksen ajalta.

Eri elämänvaiheissa olevia työntekijöitämme tuemme myös muun muassa mahdollisuudella osa-aikaeläkkeeseen tai osa-aikatyöhön, joustavilla työajoilla ja työajan muokkauksella työkyvyn ja elämäntilanteen mukaan.

Yritys ja työntekijät hyötyvät ikäjohtamiseen panostamisesta

Ikäjohtamiseen panostaminen kannattaa, koska sen avulla voimme parantaa työntekijöiden motivaatiota ja työtyytyväisyyttä, helpottaa henkilöstömme työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista, työntekijän suorituskyvyn parantamista sekä työkyvyn säilymistä koko työuran ajan.  

Erilaiset ikäjohtamisen toimenpiteet tähtäävät työvoiman saatavuuden turvaamiseen ja erilaisten osaamistarpeiden ennakoimiseen, toimiviin seuraajajärjestelyihin eläkkeelle siirtymisten yhteydessä, eri ikäryhmien vahvuuksien ja kykyjen hyödyntämiseen tehokkaasti sekä tietysti arvokkaiden taitojen ja kokemuksen menettämisen välttämiseen. Ikäjohtamiseen panostaminen on ehdottomasti jokaisen yrityksen etu. Seuraavassa artikkelissamme kerromme tarkemmin konkariohjelmastamme, pysyhän siis kuulolla!