SCM Advisory woman speaking to group of people

Avoimuuden kulttuuri tuo tehokkuutta ja ketteryyttä suunnitteluun

Kirjoittaja Ahti Rantonen

Tämä artikkeli on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Avoimuuden kulttuuri tuo tehokkuutta ja ketteryyttä suunnitteluun

Suunnittelu- ja rakennusalalla ei ole vieläkään syntynyt riittävän aitoa avoimuuden ja yhteistyön perinnettä, vaikka töitä on tehty jo pitkään erilaisissa konsortioissa ja alliansseissa. Toimintaa ohjaavat edelleen enemmän eurot ja kustannustehokkuus kuin aito halu jakaa omaa osaamista, rohkeus kyseenalaistaa valmiita ratkaisuja ja kiinnostus oppia yhteistyön kautta myös uutta.

Tässä kohtaa on siis jonkin asteinen peiliin katsomisen ja parantamisen paikka alan jokaisella toimijalla. Kyse on lopulta kaikkien yhteisestä edusta. Avoimen tiedonkulun ja aidosti tasavertaisten kumppanuuksien kautta alan ammattilaisten osaaminen kääntyy myös paremmaksi laaduksi.

Emme puhu enää kilpailijoista

Vahasella emme puhu enää kilpailijoista vaan yhteistyökumppaneista. Avoimuus on osa strategiaamme, ja kun kehitämme ja innovoimme uusia ratkaisuja ja palvelumalleja, tuottamaamme tietoa jaetaan yhteistyökumppaneidemme kesken avoimesti jatkokehitettäväksi.

Mielestämme yhteistyö alan muiden toimijoiden kanssa on hedelmällistä koko suunnittelualan kehitykselle. Meidän kanssamme halutaan tehdä yhteistyötä, ja avoimuuden avulla saamme enemmän tietoa kuin mitä itse jaamme. Jakamiskulttuurissa kaikki oppivat ja hyötyvät, ja se on paras ratkaisu myös asiakkaille.

Uskon, että 30 prosentin vuosittainen orgaaninen kasvumme perustuu pitkälti avoimuuteen.

Asiakkaan etu edellä

Kokonaissuunnitelmapaketit ovat nyt selkeä trendi, ja niille on markkinoilla kysyntää. Hankkeiden voittamiseksi tehdään määrätietoista työtä asiakkaan etu edellä. Esimerkiksi julkisissa hankinnoissa kokoamme yhteen ne toimijat, jotka pystyvät työn parhaiten tekemään. Teemme yhteistyötä niin rakennusliikkeiden, arkkitehtien, kiinteistösijoittajien kuin teknisten suunnittelijoidenkin kanssa.

Verkostoyhteistyö ja suljettujen rajapintojen avaaminen on oivallinen tapaa vahvistaa myös omaa markkina-asemaa. Se on myös perinteisiä yritysostoja riskittömämpi ja joustavampi tapa hakea kasvua.

Alan osaajapula pahenee

Alan osaajapula pahenee lähivuosina entisestään eikä ongelma ratkea pelkällä palkkakilpailulla tai sillä, että isommat yritykset ostavat alan pienempiä toimijoita itselleen. Minusta parempaan tulokseen päästään tekemällä rakentavaa ja avointa yhteistyötä. Usein se myös motivoi ja sitouttaa osaajat paremmin kuin yrityskaupan myötä tullut uusi omistaja.

Yhteistyö on myös väylä, jonka kautta tarjouskilpailuihin saadaan markkinoita dominoivien isojen yhtiöiden rinnalle uusia, ketterämpiä ja osaavampia vaihtoehtoja.

Kirjoittaja

Ahti Rantonen - Director, Buildings Finland

Ahti Rantonen

Johtaja, Kiinteistöt ja rakentaminen Suomi

Ota yhteyttä: Ahti Rantonen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.