Oil pipeline in industrial district with factories at dusk

Kaikki keinot käyttöön energiakriisissä: Energiankäytön optimointi voi tuoda teollisuudelle jopa kymmenien prosenttien säästöt

Artikkelin ovat kirjoittaneet Markus Jaanu, Antti Toivonen ja Kati Mustonen.

Energiakriisi kurittaa erityisesti energiaintensiivisiä teollisuudenaloja, jotka ovat joutuneet tilanteeseen, jossa tarvittava energialoikka fossiilisesta energiasta päästöttömiin ratkaisuihin onkin edessä nopeammin kuin mihin oli valmistauduttu.

Mitä teollisuudessa voidaan tehdä akuutin energiakriisin keskellä, kun kustannukset uhkaavat karata käsistä, toimiin on ryhdyttävä viivytyksettä, ja niistä on saatava tuloksia nopeasti?

Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa ja sen seurauksena venäläisen energian tuonnin loppuminen tai väheneminen vastatoimena EU:n pakotteille ovat saaneet aikaan energiakriisin, jonka takia useissa maissa nyt kärvistellään. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Venäjältä Suomeen tuotujen energiatuotteiden arvo oli Tilastokeskuksen mukaan 47 % kaikista tuoduista energiatuotteista. Nyt tästä vihreän siirtymän hitaudesta ja Venäjä-riippuvuudesta maksetaan kovaa hintaa, kun venäläisen energian hanoja on laitettu kiinni.

Suomalaisessa teollisuudessa on tehty päästövähennystavoitteiden ohjaamana jo pitkään työtä fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi. Nykyinen maailmantilanne on kuitenkin ajanut teollisuuden tilanteeseen, jossa ponnistuslankku kunnollisen energialoikan ottamiseksi onkin pakosta edessä jo nyt. Vaikka monet ratkaisut vaativat isompia tai pienempiä investointeja ja osa niistä vie enemmän aikaa mitä akuutin kriisin keskellä on ratkaistavissa, paljon voidaan teollisuudessa silti tehdä nopeastikin energiankäyttöä optimoimalla. Näin voidaan lieventää kriisin vaikutuksia matkalla kohti täysin Venäjän energiasta ja fossiilisista polttoaineista riippumatonta teollisuustuotantoa ja toivottavasti välttää jopa uhkakuvina maalaillut tuotannon seisokit.

Optimointien takaisinmaksuaika lyhimmillään vain kuukausia

AFRYn kokemuksen mukaan erilaisilla energiankäytön optimointiratkaisuilla voidaan saavuttaa vähintäänkin muutaman prosentin ja parhaimmillaan jopa kymmenien prosenttien säästöt teollisten laitosten energiankulutuksessa riippuen siitä, liittyykö optimointiin erilaisia uusia järjestelmiä ja laiteinvestointeja. Jo pelkästään prosessikytkentöjen optimoinnilla ja prosessinohjauksen parantamisella voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä. Kun kuvaa täydennetään esimerkiksi hukkalämmön hyödyntämisellä, erilaisilla lämmön talteenottoratkaisuilla ja lämpöpumpuilla sekä kehittyneillä seurantatyökaluilla, voidaan energiankulutuksen vähentämisessä helposti päästä kaksinumeroisiin prosenttilukuihin.

Nykyisillä energiahinnoilla säästöt ovat absoluuttisesti merkittäviä ja optimointitoimien takaisinmaksuaika lyhimmillään vain muutamia kuukausia ja investointienkin kanssa pääsääntöisesti alle viisi vuotta. Energiankäytön optimoinnin lisäksi optimointia voidaan tehdä automaatioratkaisuilla itse tuotantoon, jolloin pelkästään tuotantoprosessin ohjelmamuutoksilla voidaan saada merkittävää tuloa kompensoimaan kohonneita energiakustannuksia.

Hintavaihtelut tulleet jäädäkseen, automaatioratkaisuilla joustavuutta tuotantoon

Akuutin energiakriisin jälkeenkin sähkön hintavaihtelut ovat tulleet jäädäkseen. Se tarkoittaa, että teollisuudessa on löydyttävä keinoja, joilla sähköä, höyryä tai lämpöä voidaan tehdä joustavasti sähkön hinnan mukaan. Se taas vaatii uusien teknologioiden sekä automaatioratkaisuiden ja data-analytiikkapalveluiden hyödyntämistä, koska toiminnan kompleksisuus kasvaa ja kokonaisuutta on muuten hyvin vaikea hallita. Automaatioratkaisut luovat pohjan yhdessä data-analytiikan ja seurantapalveluiden kanssa teollisuuden kokonaisvaltaiselle digitalisaatiolle.

Uusia teknologioita ja niiden sovelluksia muuttaa teollisuustuotanto hiilineutraaliksi ja riippumattomaksi fossiilisesta (venäläisestä) energiasta tulee markkinoille nyt jatkuvasti. Tällaisia ovat esimerkiksi hiilidioksidin talteenotto- ja käyttöratkaisut sekä erilaiset lämpöakut uusiutuvista lähteistä tuotetun ylijäämäenergian varastointiin. Oleellista on, että teknologian hyvyyden ja kustannustehokkuuden lisäksi se sopii juuri kunkin yrityksen energiapalettiin tehokkaana osana sitä.

Puolueettomana energia- ja teollisuussektorin suunnitteluyhtiönä AFRY on näköalapaikalla luotaamassa tulevaisuuden ratkaisuja energiatehokkaaseen ja hiilineutraaliin teolliseen tuotantoon. Teemme erilaisia energiaoptimointihankkeita vuosittain useita kymmeniä Suomessa, ja palveluihimme kuuluu optimointihankkeiden koko elinkaari nykytilanteen selvityksestä suunnitteluun ja toteutukseen. Ymmärrys energiantuotannon ja -optimoinnin ratkaisuista yhdistettynä osaamiseen teollisista tuotantoprosesseista sekä hyvistä suhteista laitetoimittajiin tekee AFRYstä luotettavan kumppanin suomalaiselle teollisuudelle keskellä energiakriisiä. Autamme optimoimaan energiankulutusta ja tuomme vauhtia ponnistuslankulle tarvittavan energialoikan ottamiseksi kohti kestävää ja kannattavaa teollista tuotantoa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Tekniikka & Taloudessa kaupallisena blogina.

Antti Toivonen - Director, Process Control

Antti Toivonen

Director, Process Control

Ota yhteyttä: Antti Toivonen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.
Kati Mustonen - Technology Manager, Process Industries Finland

Kati Mustonen

Technology Manager, Process Industries Finland

Ota yhteyttä: Kati Mustonen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.