person wearing a gas mask in a forest

Kuinka parannetaan riskinarvioinnilla vaarattomaksi todetun, haitta-aineita sisältävän maa-alueen imagoa?

Kirjoittaja Aura Nousiainen

Kuinka parannetaan riskinarvioinnilla vaarattomaksi todetun, haitta-aineita sisältävän maa-alueen imagoa?

Pilaantuneeseen maahan liittyy paljon mielikuvia. Asunko myrkkymaan päällä? Entä jos sairastun? Saanko tätä kotia koskaan myytyä, jos haluan muuttaa?

Vuonna 2015 valmistuneen valtakunnallisen pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintastrategian (PIMA-strategian) tavoitteena on muun muassa kunnostusvaihtoehtojen tehokkuus, luonnonvarojen säästäminen ja ympäristöystävällisyys sekä kiertotalouden edistäminen. Tavoitteet on helpointa saavuttaa, jos maaperän kunnostustarve arvioidaan ja kunnostus toteutetaan riskiperusteisesti. Toisin sanoen, jos haitta-aineesta ei muodostu ympäristö- tai terveysriskejä, ei ole perusteltua kunnostaa aluetta esimerkiksi massanvaihdolla. Todellisuudessa PIMA-strategian vaikutukset ovat kuluneen viiden vuoden aikana olleet melko vähäisiä, vaikka PIMA-päätösten lukumäärä onkin hieman vähentynyt riskiperusteisen kunnostustarpeen arvioinnin yleistyessä. Vuonna 2017 voimaan tulleen MARA-asetuksen myötä myös määriteltyjen jätejakeiden hyötykäyttö maarakentamisessa on helpottunut. Maa-ainesjätteiden ja ylijäämämaiden hyötykäyttöä koskeva ns. MASA-asetus on vielä valmisteilla. Asetuksen tavoitteena on edistää erityisesti rakentamisen yhteydessä syntyvien ylijäämämaiden hyödyntämistä.

Olen pohtinut viime aikoina sitä, miten strategian tavoitteita voitaisiin edistää. Ratkaisua tämä kirjoitus ei tarjoa, mutta kylläkin pohdintaa syistä, seurauksista ja jakolinjoista.

Miksi riskiperusteinen maaperän kunnostus ei kelpaa?

Pilaantuneeseen maahan liittyy paljon mielikuvia. Asunko myrkkymaan päällä? Entä jos sairastun? Saanko tätä kotia koskaan myytyä, jos haluan muuttaa? Riskinarvioraportti on lääkettä tällaisiin pelkoihin sillä edellytyksellä, että riskinarvion tulokset on ymmärrettävästi esitetty. Tämä on erityisen tärkeää pientaloalueella, jolloin asukas ei ehkä jaa kiinteistön maapohjaa muiden asukkaiden kanssa.

Suoritin epätieteellisen kyselyn muutamalle PIMA-alaa tuntemattomalle ystävälle ja tutulle. Kysyin, vaikuttaisiko riskinarviolla haitattomaksi todettu haitta-aine unelmien kodin tontilla ostopäätökseen. Vaikka yritin kysyä eri koulutusasteiden ja toimialojen edustajilta, aineisto on väistämättä vinoutunutta siksi, että he asuttavat kanssani samaa kuplaa. Vastauksista (10 kpl) kuulsi pääosin luottamus kolmannen osapuolen suorittamaan arvioon ja viranomaisen päätökseen, kunhan arviossa olisi huomioitu asukkaalle tärkeiden harrasteiden, kuten kukkien ja hyötykasvien viljelyn ja pihan käytön vaarattomuus. Osa kyselyyni vastanneista kertoi haluavansa lisätietoa tutkimusmenettelyiden oikeellisuudesta ja avata raja-arvojen perusteluja, joiden mukaan päätökset terveysturvallisuudesta on tehty. Yksi vastaajista tosin kertoi menettäneensä luottamuksen kategorisesti viranomaisiin. Hän ostaisi unelmakotinsa muualta, jossa on varmasti puhdasta.

Jakolinjat

Maaperän haitta-aineisiin suhtaudutaan eri tavalla riippuen asuinpaikasta ja asuntotyypistä. Merkittävin jakolinja lienee kaupunkien ja haja-asutusalueiden välillä. Yksinkertaisesti: tonttimaan hinta vaikuttaa siihen, kannattaako haitta-ainetta sisältävälle maalle rakentaa. Jos rakennuspäätös tehdään, on usein epärealistista ja tarpeetontakin poistaa kaikkea haitta-ainetta. Otin yhteyttä muutamiin kiinteistökehitys- ja rakennusyhtiöihin ja kysyin riskiperusteisen kunnostuksen yleisyydestä. Kiinteistökehittäjät pääasiassa kunnostavat maaperän riskiperusteisesti, ja hyödyntävät käyttökelpoisia massoja aina kun mahdollista, sillä se on taloudellisesti kannattavinta. Tältä osin PIMA-strategian yksi osa-alue näyttäisi täyttäneen tarkoituksensa.

Loppukäyttäjän kannalta merkittävin mielipiteenjakaja on asuntotyyppi. Kerrostaloasujalle rakennuksen maapohja on paitsi fyysisesti, myös henkisesti etäämmällä, ja mahdollisia viheralueita hoitaa joku muu. Omakotitalon asukki on suoraan vastuussa kaikesta hänen kiinteistönsä rajojen sisällä tapahtuvasta, eikä riskiä ole jakamassa ketään muuta. Onkin mielenkiintoista, että kyselytutkimuksessani jyrkimmin viranomaisiin suhtautunut henkilö asui brownfield-alueella, jossa tunnetusti maaperään jätettiin riskittömiä haitta-aineita. En usko, että hän oli alueensa historiasta ja maaperästä kovinkaan tietoinen.

Tieto lisää tuskaa

Suosituilla brownfield-alueilla asuntojen hinnat ovat pilvissä. Ja miksikäs ei: uudet rakennukset, lyhyt matka kaupungin keskustaan ja merinäköala! Tässä kohtaa asukkaiden mielikuvat alueesta poikkeavat muutoin tyypillisistä haitta-aineisiin liittyvistä huolista. Eikö myrkyt maaperässä sairastutakaan, kun alueiden neliöhinnat ovat korkeita?

Kysyin kiinteistökehitysyhtiöiltä, herättääkö maapohjaan jääneet haitta-aineet asukkaissa huolta ja kyselyitä. Mahdolliset huolet keskittyivät pääasiassa sisäilman laatuun, ja nekin olivat harvinaisia. Keskimäärin ihmiset eivät ole kovinkaan tietoisia haitta-aineista, ja erityisesti täyteen rakennetulla kerrostaloalueella niiden aiheuttaman riskin vähäisyyteen suhtaudutaan luottavaisesti. Uudenkarheiden pintojen ajatellaan olevan ”puhtaita”.

Koti on ihmisille paitsi henkilökohtainen tila, myös useimpien suurin omaisuus. Tämän vuoksi ihmiset ehkä herkemmin suhtautuvat siihen suojelevasti. Keksin tähän käytökseen kaksi selitystä. Ensinnäkin, olemme haluttomia ajattelemaan omasta kodistamme pahaa, sillä koti on meille usein suojapaikka muuta maailmaa vastaan. Toiseksi, jos alueen mahdollisista ongelmista nostaa metelin, huonosta imagosta voi olla vaikea päästä eroon, ja se kostautuu, jos joskus haluaa myydä asunnon. Tämän vuoksi esimerkiksi brownfield-kohteen maaperän haitta-aineita ei haluta nostaa keskusteluun, ellei se ole aivan välttämätöntä.

Mitä tehdä imago-ongelmalle?

Riskiperusteisesti kunnostettujen asuinalueiden kysymykset keskittyvät pääasiassa kaupunkeihin, ja siellä kerrostaloasuinalueisiin. Talojen asukkaat eivät ole kovinkaan tietoisia haitta-aineista, eikä niistä juuri puhuta, ellei asia jostain syystä aiheuta ongelmia. Näin ollen haitta-aineista aiheutuvaa imago-ongelmaa ei oikeastaan ole olemassa, ellei se jonkin tapahtuman tai havainnon vuoksi nouse asukkaiden huolenaiheeksi. Tässä vaiheessa ongelma tuntuukin asukkaan mielestä jo suurelta, ja huolten hälventämiseen tarvitaan järeitä keinoja.

Huolten herätessä ainoa tapa parantaa tilannetta on avoin ja läpinäkyvä informaation välittäminen ja keskustelu. Huoliin on suhtauduttava vakavasti, ja niihin on vastattava oikea-aikaisesti huolten aiheuttaminen haittavaikutusten vähentämiseksi. PIMA-asiantuntijan ohella tilanteen ratkaisemiseen tarvitaan sosiaalisten vaikutusten arviointiin perehtynyttä henkilöä, joka on lukuja ja todennäköisyyksiä latelevan konsultin sijaan tottunut huomioimaan ja arvioimaan asukkaiden mielipiteitä ja pelkojen ja ahdistusten perimmäisiä syitä. SOVA-asiantuntijalla on parhaat välineet ja menettelytavat huolien käsittelyyn.

Toisaalta myöskin suorittamani epätieteellisen kyselyn pohjalta voidaan tehdä päätelmiä siitä, mistä ihmiset voisivat olla huolissaan. Riskinarvioinnissa olisi ehkä hyvä nostaa esiin alueen turvallisuus käytännössä, ja ottaa esimerkeiksi juuri puutarhanhoidon ja hyötykasvien viljelyn.

Kuinka toimia jatkossa?

On epärealistista haaveilla siitä, että kaikki ihmiset osaisivat suhteuttaa haitta-aineiden aiheuttaman vaaran suuruutta. Koska PIMA-asiantuntijoiden tehtävänä on arvioida haitta-aineen vaikutuksia ihmiseen, työ jää kesken, jos vaikutusta ja riskiä ei kommunikoida loppukäyttäjille asti. Julkinen keskustelu ja riskiperusteisen PIMA-kunnostuksen kansantajuistaminen helpottaisi osaltaan viestin viemistä alueen käyttäjille. Näin mahdollisten ongelmien sattuessa ei muodostuisi tilannetta, jossa asukkaille syntyy mielikuva jälkeen päin selittelystä.

Paras tilanne haitta-aineita sisältävien alueiden asukkaille on toki silloin, kun asukkaan ei tarvitse haitta-aineita edes ajatella, mutta aina kaikki ei mene täydellisesti. Tulee sairastumisia, epäilyksiä ja outoja tuntemuksia, joiden aiheuttajaa etsitään ympäriltä. Tällöin tarvitaan läpinäkyvää, huolet vakavasti ottavaa keskustelua, joihin PIMA-asiantuntijoilla on toistaiseksi huonot eväät. Vuorovaikutteisuuden osalta PIMA-strategian toteutuksessa on nähdäkseni vielä kehitettävää, jotta kestävän kunnostuksen hyväksyttävyys saataisiin vietyä jokaisen kansalaisen kotiin asti.

Artikkeli on julkaistu alun perin Ympäristö ja Terveys -lehdessä marraskuussa 2021.

Kirjoittaja

Aura Nousiainen - Environmental Consultant, Environmental Consulting

Aura Nousiainen

Environmental Consultant, Environmental Consulting

Ota yhteyttä: Aura Nousiainen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.
MakingFutureKBH

Webinaari: Riittääkö riskinarviointi pilaantuneiden maa-alueiden imagon nostoon?

Tässä puhutaan kestävyydestä -webinaarissa AFRYn Aura Nousiainen ja Stella Selinheimo pohtivat, kuinka haitta-aineiden aiheuttamaa pelkoa voitaisiin hälventää.