”Maaperä ei ole aines vaan resurssi"
"Maaperä ei ole aines vaan resurssi"
Aura Nousiainen, mikrobiologi, on ollut aina tavalla tai toisella tekemisissä mikrobien hajotusmekanismien kanssa. Hän on tehnyt meritutkimusta, tutkinut öljyhiilivetyjen mikrobiologista hajotusaktiivisuutta ja väitellyt maaperässä ja pohjavedessä olevien ympäristön haitta-aineiden mikrobigeenien hajotusgeeneistä pohtien, onko kyseisiä geenejä mahdollista käyttää hajoamisen tunnistusmenetelminä. Aura on ollut mukana kehittämässä ratkaisuja Kevitsan kaivokselle ja Kruunuvuoren lämpöakkuluolille.
Kevitsan kaivoksen maajätteen kemiallinen ja biologinen kunnostus
”Ymmärrän mikrobien roolin haitta-aineiden hajotuksessa. Ajattelen kohteita aina olosuhteiden näkökulmasta: jos hajottajat eivät ole aktiivisia, mitä me voisimme tehdä muuttaaksemme olosuhteita suotuisammiksi. Kevitsan kaivoksella Petkulassa, Sodankylässä syntyy silloin tällöin öljyistä maajätettä, ja aiemmin ongelma on hoidettu polttamalla maaperä Rovaniemellä. Teimme kohdetta tutkiessa kunnostuspilotin, jossa lisättiin maajätteeseen kemiallista apuainesta. Sillä voitiin auttaa luontaisia mikrobeja hajottamaan öljyä maa-aineksesta, ja täten pilaantunutta maa-ainesta ei tarvitse kuljettaa, polttaa tai siirtää sitä muualle”, Aura kommentoi. Kevitsan tapauksessa Auran tiimin ratkaisu kemiallisesta tai biologisesta pilaantuneen maaperän käsittelytavasta osoittautui edullisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi kuin aiemmin käytössä ollut maa-aineksen hävitysmenetelmä. Tästä voit lukea lisää tapauksesta.
Kruunuvuoren lämpöakkuluola
Helen on selvittänyt entisen öljysataman luolien muuttamista Kruunuvuoren asuinalueen lämpövarastoksi. Sitä ennen luolat on kuitenkin putsattava öljystä, jota kalliorakosista yhä tihkuu. Tästä voit lukea lisää aiheesta. Aura istui ajatusriihessä, seurasi erilaisten putsausmenetelmien punnitsemista ja pohti, miksi yksinkertaisinta, luonnonmukaisinta ja edullisinta kunnostusmenetelmää ei ollut harkittu. Merivedessä itsessään on nimittäin bakteereja, jotka hajottavat öljyä. Tämä ei ollut tullut kenenkään mieleen.
Aura on aiemmin työskennellyt tutkijana, ja perehtynyt mm. öljyvahinkoihin ja öljyntorjunnan mahdollisuuksiin. Mikrobit eivät toki hajota kaikkea öljyä, sillä hajotustoiminnalle on ylä- ja alarajat hajotettavissa oleville haitta-ainepitoisuuksille. Jos öljyä on liian vähän, mikrobit eivät kiinnostu ruuasta, eivätkä pääse hajottamaan öljyä. Jos taas öljyä on liian paljon, se saattaa olla myrkyllistä myös mikrobille. Hapellisissa olosuhteissa etenkin öljy on kuitenkin helpoimpia hajotuksen kohteita. Kruunuvuoren tapauksessa hajotuspotentiaalia tutkittiin yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa, jonka tulosten perusteella suuremman mittakaavan biologinen puhdistus voitiin aloittaa. Parhaassa tapauksessa öljyn hajotessa loppuun asti lopputuloksena on pelkästään hiilidioksidia ja vettä.
Toiset, huomattavasti kalliimmat ja monimutkaisemmat puhdistusmenetelmät, kuten aktiivihiilisuodatus, ovat osa ratkaisua öljymäärän vähentämiseen Kruunuvuoren lämpövarastosta purettavasta vedestä. Mitä enemmän toimenpiteitä öljyluolien puhdistamiseen vaaditaan, sitä kalliimmaksi prosessi tulee. Myös siksi Aura suosii yksinkertaisuutta aina, kun tilanne antaa sille mahdollisuuden.
Mikä biologisissa maaperän kunnostusmenetelmissä kiehtoo?
Maaperän mikrobien hajotusmekanismien toimivuuteen vaikuttaa moni asia. Biologinen kilpailu maaperässä, muiden haitta-aineiden läsnäolo, lämpötila, kosteus ja ravinteet voivat aina estää hajottajamikrobien tehoa maaperässä. Siksi jokaista kohdetta tulee tutkia tapauskohtaisesti. Maaperän mikrobiologinen hajotus on monen tekijän suma, jota tulee säädellä.
Yksinkertaisissa ratkaisuissa asiakas säästää rahaa, mutta usein ne vaativat myös aikaa. Ajanpuute onkin nyky-yhteiskunnan kestävän kehityksen kompastuskivi. ”Maaperä on resurssi, ei aines. Se tarkoittaa sitä, että meidän ruokamme kasvaa siitä, me kävelemme sillä ja me hyödymme siitä monella tavalla, eikä sitä ei ole loputtomasti. Siksi maaperän käyttöä tulee harkita ja suunnitella tarkkaan, ottaen huomioon hankkeen vaikutukset paitsi kohteessa, myös sen ulkopuolella”, Aura linjaa.
”Olin aina se lapsi, jolla oli sammakoita taskussa”
Elämä on kiehtonut Auraa aina. Erilaiset biologiset prosessit, elinkaari ja kehitys ovat olleet Auran kiinnostuksen kohteita jo pienestä asti. Hän lähti opiskelemaan Helsingin yliopiston maa- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan mikrobiologiaa, työskenteli Australiassa, tutustui tutkijaelämään ja päätyi lopulta väittelemään tohtoriksi. Tutkijana hän kuitenkin huomasi kuilun yrityselämän ja tutkimustiedon tuottajien välillä. Töitä tehtiin molemmissa maailmoissa, mutta Aurasta tuntui, että toisia osapuolia ei osattu kuunnella eikä tutkimustietoa hyödyntää tehokkaasti. Siksi hän kokee olevansa nyt tietyllä tavalla kahden maailman välissä, koska tutkimuskenttä on yhä Auran aktiivisessa seurannassa. Sen seuraaminen vaatii tietynlaista lukutaitoa ja pitkiä tuntosarvia. Kun hyvä idea nousee tutkimuskentässä pinnalle, voi Aura toimia linkkinä idean hyödyntämisessä jossakin tosielämän hankkeessa.
