Infra-Buildings-stations and terminals

PAH-yhdistepitoiset materiaalit historiallisissa rakenteissa

PAH-yhdistepitoiset materiaalit historiallisissa rakenteissa

Vanhemmat perinteiset rakenteet

Perinteiset rakennusmateriaalit ovat olleet pääosin luonnollisia ja hengittäviä materiaaleja. Tutut ja turvalliset rakennusaineet, laudat ja hirret saatiin lähiluonnosta tai valmistettiin käyttämällä vuosisatojen ajalta tunnettuja prosesseja, poltettiin savitiiliä ja kalkkia ja hakattiin kiveä.

Historialliset rakenteet olivat vahvoja ja jykeviä. Kantavuuksia ei mitoitettu minimiinsä vaan materiaa oli enemmän kuin välttämättä tarvittaisiin. Pintakerroksissa tapeteissa, koristemaalauksissa, paneloinneissa ja listoituksissa piilee arkkitehtuurin historiaa.

Materiaalit olivat turvallisia sikäli, että niiden rakennusfysikaalinen käyttäytyminen ja vanhenemisen tavat tunnettiin. Rakennusaineet olivat syntyneet Pohjolan ilmasto-olosuhteisiin ja ihmisten ja talojen eloonjäämistaistelussa koeteltuja.

Turun Linnan eteläsiiven vesikattorakenne tekeillä.

Kuva: Katon runkona on betonilaatta, joka on 8 cm paksu. Laatta on sivelty bitumilla. Betoniin on pulteilla kiinnitetty kyllästetyt naulapuut (2" x 1/2"). Betonin päällä on kyllästettyjä ilmanvaihtoripoja (2" x 1/2"). Ripojen päällä on korkkilaattoja (paksuus 2") Kortin päällä on pontattuja lautoja (7/8"). Lautojen päällä on bitumihuopaa ja sen päällä kuparilevyt (paksuus 0.6mm). Kuvan lähde: Rakennushistorian kuvakokoelma, Turun linnan kuvakokoelma, Museovirasto.

Modernin ajan materiaalit

PAH-yhdistepitoisia materiaaleja kehitettiin 1800-luvun kuluessa. Ne olivat modernin ajan tapa parantaa rakennusten kosteudenkestävyyttä ja vedeneristystä. Asfaltti, bitumi, kivihiiliterva, kreosootti ja muut ”pikiaineet” olivat aikanaan hyvinkin hienoja ja arvostettuja materiaaleja, joilla on hoidettu mm. julkisten rakennusten kosteuden- ja vedeneristyksiä.

PAH-yhdistepitoisia materiaaleja esiintyy historiallisissa rakenteissa sekä puu- että tiili- ja betonipinnoilla. Halpaa kivihiilitervaa saatiin kaasulaitoksista sivutuotteena ja sillä käsiteltiin ennen toista maailmansotaa sellaisia puurakenteita, jotka joutuivat tekemisiin muurattujen tiili- ja kivirakenteiden kanssa.

Erilaisilla bitumiliuoksilla, lakoilla ja liimoilla imeytettiin eristyspapereita ja -levyjä. Tervapapereissa pitoisuudet voivat olla suuria, mutta paperit ovat massaltaan vain pieni osa rakennusmateriaalien kokonaismääristä rakennuksessa.

PAH-yhdisteitä sisältäviä rakennusaineita ei alun perinkään ollut tarkoitettu sisätiloihin, joissa oleskellaan. Tervattuja pellavariveitä asennettiin vain ulkotilan suuntaan. 1900-luvun alkupuolella peltikattoja maalattiin kivihiilitervalla, mutta ulkotilaan haihduttavana siitä ei ole haittaa sisäilman laadulle.

Rivettä reiässä.
Rivettä.
Laastilla peitetty sively kivijalkaa vasten ryömintätilassa.
Laastilla peitetty sively kivijalkaa vasten ryömintätilassa.

Tutkimukset ja tilanteen kokonaisarviointi

Vanhoissa rakenteissa on usein PAH-yhdistepitoisia materiaaleja. Niiden sijainteja voidaan selvittää ensin vanhoista piirustuksista, työselostuksista tai joskus myös kiertämällä rakennusta pintapuolisesti. Aina eivät vanhat piirustukset kuitenkaan pidä paikkaansa tai niissä ei ole esitetty esimerkiksi vedeneristeitä tai tervapapereita, eivätkä kaikki PAH-pitoiset materiaalit ole aina näkyvissä rakennuksessa. Siksi vasta perustellusti kohdennetut rakenneavaukset paljastavat todelliset rakenteet ja käytetyt materiaalit. Arvokohteissa rakenneavaukset pitää tehdä sellaisiin paikkoihin ja sillä tavalla, ettei rikota säilytettäviksi suunniteltuja tai suojeltuja pintoja tai rakenteita.

Yksi tavallisimpia kivihiilipien eli PAH-yhdistepitoisen kreosootin käyttötarkoituksia on ollut vedeneristys maanvastaisissa eli kellaritiloissa. Tilat on yleensä tarkoitettu varastoiksi tai muuten käyttöön, jossa ei oleskella. Nykyisin tilatehokkuuden maksimoinnin nimissä kellareitakin muutetaan käyttötiloiksi. Tällöin saattaa käydä niin, että PAH-yhdisteet alkavat haista tilassa, kun sitä aletaan lämmittää tai vanhoja PAH-yhdistepitoisia vedeneristeitä rikotaan korjaustyön aikana. PAH-yhdisteistä erityisesti naftaleeni haisee ja sille onkin määritelty asumisterveysasetuksessa toimenpiderajaksi pelkkä hajun esiintyminen. Tämä on eräs syy, miksi kellareita ei pitäisi yleensä muuttaa asuin-, kokous- tai työtiloiksi vaan antaa niiden olla ”oma itsensä” eli hieman viileitä ja kosteita tiloja.

Sively kellarin seinässä, tiilikerroksen takana ja toisessa kuvassa sively ryömintätilan maanvastaisessa seinässä.
Sively kellarin seinässä, tiilikerroksen takana ja toisessa kuvassa sively ryömintätilan maanvastaisessa seinässä.

Jos rakenteessa kohdataan oletettavasti PAH-yhdistepitoinen materiaali, on asia suositeltavaa varmistaa analyysilla. Tämänkin jälkeen, vaikka materiaali sisältäisi PAH-yhdisteitä, ei sitä välttämättä ole purettava pois. Myöskään analyysitulos, josta ilmoitetaan sen ylittävän vaarallisen jätteen raja-arvon, ei tarkoita purkutuomiota. Etenkään arvorakennuksissa, joissa syvällä rakenteessa olevan materiaalin, jollaisia PAH-yhdistepitoiset materiaalit usein ovat, poistaminen voi tarkoittaa historiallisesti arvokkaiden pintojen menettämistä.

Olennaista on arvioida vaikutukset sisäilman laadulle, ylittyykö asumisterveysasetuksessa mainittu toimenpideraja ja voiko joku altistua PAH-yhdisteille sekä millainen altistumisaika on. Jos PAH-yhdisteitä on tilassa, jossa vain satunnaisesti käydään, ei niille altistuta samaan tapaan kuin tilassa, jossa työskennellään vaikka 8 tuntia päivässä. Usein haihtuvat yhdisteet ovat vanhoista materiaaleista jo haihtuneet ja muut ovat terveydelle haitallisia vasta purettaessa, kun ne levittyvät hiukkasmaisina ilmaan. Joskus materiaalin pinta saattaa olla nahoittunut, minkä vuoksi siitä ei haihdu PAH-yhdisteitä, mutta kun pinta rikotaan, niin päästöt voivat olla runsaita ja haisevia.

PAH-yhdistepitoisia aineita ei siis aina tarvitse poistaa, vaikka niitä löytyisi rakenteista. Arvorakennuksissa tärkeää olisi pystyä arvioimaan mahdollisimman luotettavasti, milloin PAH-yhdisteitä esiintyy siinä muodossa, että niille voidaan altistua. Lisäksi pitäisi pyrkiä arvioimaan, menetetäänkö rakennuksesta jotain olennaista, jos PAH-yhdistepitoinen materiaali poistetaan. Seuraavassa on kuvattu muutamia esimerkkejä, joissa PAH-yhdisteet päädyttiin poistamaan.

Tervapahvi on yleinen materiaali hirren ja ulkovuorauksen välissä.
Tervapahvi on yleinen materiaali hirren ja ulkovuorauksen välissä.

Kreosoottirivettä hirsien välissä

Hirsirakennuksessa tehtiin sisäilmatutkimus, koska sisäilma vaikutti tunkkaiselta. Ilmanäytteessä ei ilmennyt mitään huolestuttavaa. Korjaustöiden yhteydessä sisäpintojen huokoiset kuitulevyt poistettiin. Alta paljastui, että hirsien välit oli sisäpuolelta tilkitty vahvasti kreosootilta tuoksuvalla riveellä, jossa olikin vaarallisen jätteen raja-arvot ylittävä määrä PAH-yhdisteitä. Kreosoottia oli imeytynyt myös hirsien pinnassa oleviin tapetteihin ja varmaankin myös hirsiin. Historiankirjoista selvisi, että riveys oli tehty 1980-luvulla. Syyksi kreosoottiriveen käyttöön arveltiin, että korjaajat olivat saaneet Museovirastosta väärinymmärretyn ohjeen käyttää tervarivettä ja sitä oli sitten tehty uittamalla pellavarivettä kreosootissa. Sinänsä puutervallakaan kyllästettyä rivettä ei voi suositella sisätiloihin vahvan hajun vuoksi.

Kreosoottiriveet poistettiin hirsien välistä niin hyvin kuin pystyttiin. Pahiten vaurioituneet tapetit poistettiin myös ja hirsiseinistä veistettiin pintoja pois. Kaikkea tapettia ei haluttu historian säilyttämisen vuoksi repiä irti, kyseessä olivat rakennuksen vanhimmat tapetit. Hirsiseinät tilkittiin lopuksi puhtaalla pellavariveellä.

Nyt tilat odottavat uutta pintamateriaalia. Todennäköisesti paperointi, huokoinen kuitulevy ja tapetti varmaan riittäisivät, koska samoilla rakenteilla hajua ei aiemminkaan ollut. Rakennuksessa ei myöskään oleskella pitkiä aikoja ja ilmanvaihtoa on tarkoitus parantaa.

Mustaa nokea hirren pinnassa

Museorakennuksen sisäseinästä löytyi korjauksen yhteydessä mustaa nokimaista kerrostumaa hirsiseinän pinnasta. Aine ei haissut millekään, ei edes raaputettuna. Rakennuksen historian perusteella olisi voinut olettaa sen olevan ihan tavallista nokea puun poltosta leivinuunissa tai pesutuvan padasta. Varovainen rakennuttaja teetti kuitenkin mönjästä PAH-analyysin ja kävi ilmi, että se sisälsi PAH-yhdisteitä yli vaarallisen jätteen raja-arvon. Tämä johti siihen, että musta pinta poistettiin kirveellä veistämällä. Tekijät suojautuivat ilmastoiduilla maskeilla ja kertakäyttöhaalareilla. Poistonkaan yhteydessä hajua ei ilmennyt.

Kuvat ennen ja jälkeen mustan noen poiston.
Kuvat ennen ja jälkeen mustan noen poiston. Kuva: SAATSI arkkitehdit

Onko terveys vaarantunut?

Keskustan kivirakennuksessa paljastui maanvarainen alapohja, jonka päällä oli paksuhko musta pikimäinen sively. Alalaatan päällä oli puukoolaus ja lautalattia. Sively oli jo sadassa vuodessa nahoittunut, mutta tarkkanenäinen henkilö pystyi tunnistamaan tilassa kreosootille tyypillisen hajun. Ilmanäytteiden PAH-yhdistepitoisuus ei ylittänyt asumisterveysasetuksen raja-arvoja. Tilanne sai kuitenkin talon käyttäjät huolestumaan terveytensä puolesta. Kukaan ei oleskele tilassa kuin korkeintaan päivän kerrallaan silloin tällöin. Alapohja päätettiin uusia kokonaan, jotta PAH-pitoiseksi todettu aine saadaan pois ja tilojen käyttäjät tuntevat olonsa turvalliseksi. Sen sijaan rakennuksen kellarissa, jossa vastaava sively oli ns. reveteetauksen eli suojamuurauksen takana eikä tiloissa oleskella, käsittely jätettiin.

Kirjoittajat:

Anu Laurila (Vahanen Rakennusfysiikka Oy),
Selja Flink (Senaatti-konserni) ja
Seija Linnanmäki (Museovirasto).

Ota yhteyttä

Anu Laurila - Arkkitehti, erikoisasiantuntija, Rakennusfysiikka, Espoo

Anu Laurila

Arkkitehti, erikoisasiantuntija, Rakennusfysiikka, Espoo

Ota yhteyttä: Anu Laurila

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.