Jaanin alueen ryhmähanke, ilmakuva

Turun Jaanin alueen ryhmäkorjaushankkeessa tapahtunutta (osa 3)

Tämä artikkeli on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Kirjoittaja: Miikka Riitamo, toimitusjohtaja, Isoniitun Kone Oy

Seuraamme blogisarjassa Turun Itäharjulla sijaitsevan Jaanin alueen linjasaneeraushankkeen ja maalämpöurakan etenemistä. RTC Vahanen Turku Oy toimii hankkeen projektinjohtajana, suunnittelijana, valvojana, lämmöntuotantotavan hankesuunnittelijana ja rakennuttajana. Taloyhtiöiden edustajana toimii Realia Isännöinti Oy.

Jaanin alueen ryhmähanke käsittää neljä taloyhtiötä ja huoltoyhtiön, joista kolme taloyhtiötä toteuttaa myös lämmöntuotantotavan muutoksen. Muutoksella yhtiöt luopuvat kaukolämmöstä ja siirtyvät maalämpöön. Kahteen taloyhtiöön asennetaan lisäksi poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmä. Lämmöntuotantotavan muutoksella saadaan aikaan huomattavia säästöjä taloyhtiöiden lämmityskustannuksiin, ja samalla saadaan vähennettyä hiilidioksidipäästöjä. Taloyhtiöissä on yhteensä 340 asuntoa, ja hanke on yksi mittavimpia linjasaneeraushankkeita Turussa. Hankkeen yhteenlaskettu kustannusarvio on noin 18,5 miljoonaa euroa.

Linjasaneeraushankkeen pääurakoitsija on Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy, LVI-työt hoitaa TRP Group Oy ja sähköasennukset Sähkötiimi IL Oy. Maalämpöurakan osalta Jäspin lämpöpumppujärjestelmän asentaa Tipitek Oy ja kaivokenttäurakoitsijana toimii Rototec Oy. Molempien urakoiden maanrakennustyöt toteuttaa Isoniitun Kone Oy.

Kolmannessa blogissa Isoniitun Kone Oy:n toimitusjohtaja Miikka Riitamo kertoo kaivuu-urakasta Jaanissa.

Monimuotoinen urakka tekniikkalinjoista pihatöihin

Maanrakennusalalla toimivan Isoniitun Koneen palveluihin kuuluvat erilaiset saneeraustyöt, kuten salaojaremontit ja usein linjasaneerausten yhteydessä rakennusten ulkopuolella maan alla kulkevan tekniikan uusimiseen tarvittavat kaivuu-, täyttö- ja ennallistamistyöt. Kaivantojen jäte- ja hulevesiviemärityöt teemme yleensä itse. Laadukkaan yhteistyökumppaniverkostomme avulla toteutamme pihojen ennallistamisen lisäksi myös muita pihatöitä tilaajan toiveiden mukaan, kuten nyt Jaanin alueen hankkeessa, jossa Betonilaatta Oy toimittaa pihakivetykset asennettuna, NCC Industry Oy tekee asfalttityöt ja Mattilan Taimisto Oy toimittaa uudet istutukset.

Jaanin ryhmähankkeessa työnjohtotehtävissämme toimii Olli Toivonen, joka on yksi yrityksen toisen sukupolven omistajista Jari Rintalan, Martti Riitamon ja minun lisäkseni. Itse toimin Jaanin hankkeessa toteutusvaiheen aikana enemmänkin taustahenkilönä eli ikään kuin työpäällikkönä tai projektipäällikkönä.

Jaanissa urakkaamme sisältyy kaikkien hankkeeseen kuuluvien neljän taloyhtiön salaojien uusiminen, tonttivesijohtojen ja rakennusten välisten tekniikkalinjojen kaivuutyöt, kolmen taloyhtiön maalämpöputkien ja kahden taloyhtiön PILP-putkien kaivuutyöt sekä pihatyöt pihasuunnitelmaan pohjautuen koko alueella Karjakujanaukiota lukuun ottamatta. Kaivuutyöt aloitettiin kesäkuun alussa, ja tarkoituksena on jatkaa kahdella kaivinkoneella eli kahdella työryhmällä vuoden 2021 syksyyn saakka. Jaanin ryhmähanke takaa osaltaan yrityksellemme hyvän työtilanteen ainakin vuodeksi eteenpäin.

Jokaisessa saneerauskohteessa on aina omat haasteensa. Vastaan saattaa tulla paljon yllätyksiä, eikä aina heti pysty sanomaan, miten niistä jatkaa eteenpäin. Toisinaan tämä aiheuttaa ylimääräistä stressiä niin työntekijöille kuin johtajillekin. Kaikista haasteista on tähän asti selvitty, joten kyllä niistä selvitään jatkossakin.

Käytännön asiat Jaanin ryhmähankkeessa ovat mielestäni hoituneet hyvin ja mutkattomasti. Mikäli ongelmia on ilmaantunut, niihin on etsitty yhdessä vastaus. Mielestäni työmaalla on ollut hyvä yhdessätekemisen henki niin urakoitsijoiden kuin tilaajan edustajienkin kanssa. Odotan ja uskon, että työt jatkuvat hyvässä hengessä ja hanke valmistuu aikataulussa. Näin isossa hankkeessa on mielestäni jokaisen osapuolen syytä varautua siihen, että vastaan voi tulla aikatauluun jonkin verran vaikuttavia yllätyksiä.

Millainen on kaivuu-urakoitsijan normipäivä?

Kaivuu-urakoitsijan normipäivä alkaa aamulla hieman ennen kuutta aamukahveilla. Työntekijät ja työnjohto suuntaavat yleensä seitsemäksi työmaalle. Itselläni on välillä aamuisin työmaakäyntejä, mutta yleensä suuntaan Raisioon toimistolle, missä luen sähköpostit ja hoidan kaikenlaisia juoksevia asioita, kuten etukäteisjärjestelyjä alkaville työmaille. Välillä toimin myyjänä ja asiakaspalvelijana nykyiselle, vanhoille ja tietenkin myös tuleville asiakkaille. Työpäivien jälkeen on tietysti joko levon, kotitöiden, harrastusten tai koulutöiden vuoro, vaikka työpäivä joskus vähän venyisikin.