Jaanin alueen ryhmähanke, ilmakuva

Turun Jaanin alueen ryhmäkorjaushankkeessa tapahtunutta (osa 8)

Tämä artikkeli on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Kirjoittaja: Jouni Saarenpää, projektipäällikkö, Sähkötiimi IL Oy

Seuraamme blogisarjassa Turun Itäharjulla sijaitsevan Jaanin alueen linjasaneeraushankkeen ja maalämpöurakan etenemistä. RTC Vahanen Turku Oy toimii hankkeen projektinjohtajana, suunnittelijana, valvojana, lämmöntuotantotavan hankesuunnittelijana ja rakennuttajana. Taloyhtiöiden edustajana toimii Realia Isännöinti Oy.

Jaanin alueen ryhmähanke käsittää neljä taloyhtiötä ja huoltoyhtiön, joista kolme taloyhtiötä toteuttaa myös lämmöntuotantotavan muutoksen. Muutoksella yhtiöt luopuvat kaukolämmöstä ja siirtyvät maalämpöön. Kahteen taloyhtiöön asennetaan lisäksi poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmä. Lämmöntuotantotavan muutoksella saadaan aikaan huomattavia säästöjä taloyhtiöiden lämmityskustannuksiin, ja samalla saadaan vähennettyä hiilidioksidipäästöjä. Taloyhtiöissä on yhteensä 340 asuntoa, ja hanke on yksi mittavimpia linjasaneeraushankkeita Turussa. Hankkeen yhteenlaskettu kustannusarvio on noin 18,5 miljoonaa euroa.

Linjasaneeraushankkeen pääurakoitsija on Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy, LVI-työt hoitaa TRP Group Oy ja sähköasennukset Sähkötiimi IL Oy. Maalämpöurakan osalta Jäspin lämpöpumppujärjestelmän asentaa Tipitek Oy ja kaivokenttäurakoitsijana toimii Rototec Oy. Kummankin urakan maanrakennustyöt toteuttaa Isoniitun Kone Oy.

Kahdeksannessa blogissa yhteishankkeen sähköurakasta kertoo Sähkötiimi IL Oy:n projektipäällikkö Jouni Saarenpää.

Sähkösaneerauksella turvallisempaa asumista

Olen ollut mukana Jaanin alueen ryhmäkorjaushankkeessa jo tarjouslaskentavaiheesta lähtien, ja näin ollen on mukava olla projektipäällikkönä mukana näkemässä, kuinka laskelmat toteutuvat käytännössä. Sähkötiimi IL Oy:lle Jaanin linjasaneerausurakka on kaikkien aikojen suurin.

Jaanin alueen linjasaneerauksen yhteydessä tehdään ns. osittainen sähkösaneeraus. Järjestelmän uusiminen vähentää paloriskiä, jonka aiheuttavat sähkökomponenttien ja kaapelieristeiden heikentyminen ikääntymisen myötä sekä kertynyt pöly. Lisäksi sähkökeskusten uusimisen myötä asennettavat vikavirtasuojat lisäävät turvallisuutta. Liittymiskaapelit ja runkokaapelointi uusitaan, kuten myös rakennusten pääkeskus, kiinteistökeskukset, mittauskeskukset sekä asuntojen ryhmäkeskukset. Kylpyhuoneiden sähköistys uusitaan kokonaan ja keittiöiden sähköjä osittain. Porrashuoneisiin ja kellaritiloihin asennetaan palovaroitinjärjestelmä ja asuntoihin asuntokohtaiset palovaroittimet. Porrashuoneiden, yleisten tilojen ja piha-alueen valaistusta parannetaan ja valaisimet uusitaan nykyaikaisiksi led-valaisimiksi. Sähkösaneerauksen yhteydessä asuntoihin asennetaan myös uusi antenni- ja yleiskaapelointiverkko.

Moni osakas on päättänyt teettää omalla kustannuksellaan saneerauksen yhteydessä huoneistossaan laajemman remontin, esimerkiksi keittiöremontin.

Projekti on edennyt pääsääntöisesti suunnitelmia noudattaen. Pienet yllätykset luonnollisesti kuuluvat kuvaan. Nyt kun on päästy urakan puoliväliin, sähköurakan osalta varmaankin suurimmat yllätykset on jo nähty ja loppu-urakka sujuu tutuissa uomissa.

Jaanin kohde on kokonaisuudessaan haastavan kokoinen projekti, mutta huolella laadittujen aikataulujen, hyvien tekijöiden ja luotettavien yhteistyökumppaneiden kanssa projekti etenee hienosti. Omat haasteensa projektin etenemiseen on tuonut koronaviruksen aiheuttama tilanne maailmalla. Se on vaikuttanut muun muassa tarvikkeiden toimitusaikoihin.