concrete elements

Betonin kiertotalous

Betonin kiertotaloudella voidaan hallitusti saavuttaa kustannussäästöjä, vähentää päästöjä ja kasvattaa rakennetun ympäristön arvoa

Betoni on Suomen, Euroopan ja maailman käytetyin rakennusmateriaali. Sen erinomaiset ominaisuudet tekevät betonista teknisesti luotettavan ja kustannustehokkaan valinnan moniin käyttötarkoituksiin. Juuri siksi betonin käyttöön liittyvillä päätöksillä on merkittävä vaikutus sekä ilmastoon että ympäristöön. Kun betonia käytetään fiksummin koko elinkaaren ajan, vaikutukset ovat merkittäviä – ilman että teknisestä toimivuudesta tingitään.

Betonin kiertotalous
Betonia käytetään Euroopassa noin 790 000 tonnia vuosittain, mikä on 72 % kaikista rakennusmateriaaleista. Rakennusmateriaaleista teräksen osuus on 3 % ja puun osuus 1 %. Suomessa betonia kuluu joka vuosi 590 000 kuorma-autollisen verran.

Mitä on betonin kiertotalous?

Betonin kiertotalous tarkoittaa betonin käyttöä siten, että sen arvo säilyy ja kasvaa koko elinkaaren ajan. Kyse ei ole vain ympäristöteosta, vaan tavasta tehdä kestäviä ja taloudellisesti järkeviä päätöksiä, jotka pienentävät riskejä ja tukevat pitkäjänteistä arvonmuodostusta.

Betonin kiertotalous voidaan jäsentää kolmen periaatteen kautta:

  1. Vähennä betonin käyttöä elinkaaren aikana

    Varaudu ajoissa ja suunnittele koko elinkaari niin, että voit maksimoida resurssitehokkuuden, joustavuuden ja pitkän aikavälin arvon.

    Keskeiset keinot betonin käytön vähentämiseen:

    - Elinkaarisuunnittelu

    - Oikea materiaali oikeaan paikkaan

    - Materiaalikäyttöä optimoiva suunnittelu

  2. Käytä olemassa olevia betonirakenteita ja -elementtejä uudelleen

    Pidä olemassa olevat betonielementit käytössä mahdollisimman pitkään, jotta voit välttää purkamisen ja uusien materiaalien muodostumisen.

    Keskeiset keinot uudelleenkäyttöön:

    - Säilyttävä korjausrakentaminen

    - Betonielementtien, kuten ontelolaattojen ja ratapölkkyjen, uudelleenkäyttö

  3. Kierrätä materiaaleja betoniksi ja kiviainekseksi

    Hyödynnä materiaaleja ja sivuvirtoja uudelle betonille ja kiviaineksille, jotta neitseellisten luonnonvarojen käyttöä ja hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää.

    Keskeiset keinot kierrättämiseen:

    - Kierrätetty betonikiviaines (RCA)

    - Sivuvirrat sideaineina

    - Puretun betonin uusiokäyttö maantäytteenä

Betonin kiertotalouden periaatteet
Betonin kiertotaloudessa kannattaa edetä siinä järjestyksessä, millä on eniten vaikutusta: 1. Vähennetään betonin kulutusta elinkaarella. 2. Uusiokäytetään purettuja betonielementtejä. 3. Betoni murskataan ja hyödynnetään raaka-aineena tai maantäyttöön.
concrete hallway
Betonin kiertotalous liittyy valtaosaan rakennetun ympäristön sekä energia- ja teollisuussektoreiden asiakasprojekteista.

AFRYn kiertotalouden green deal

Keskitymme betonin kiertotalouden edistämiseen, sillä se liittyy valtaosaan rakennetun ympäristön sekä energia- ja teollisuussektoreiden asiakasprojekteistamme.

A concrete wall with a high-rise building and a tree in the background
AFRY on mukana BLINK-hankkeessa, jossa tarkastellaan betonin käyttöä ja kehitetään ratkaisuja ylikulutuksen vähentämiseksi.

Betonin kiertotalouden hyödyt eri toimialoille

Betonin kiertotalous ei ole yksi ratkaisu kaikille, vaan joukko teknisesti ja taloudellisesti järkeviä keinoja. Se tuo merkittäviä etuja eri sektoreille, jotta toimijat voivat hallita riskejä ja tehdä parempia päätöksiä muuttuvassa toimintaympäristössä:

  • Kiinteistönomistajat ja -sijoittajat: Rakentamislain elinkaaren hiilijalanjälkitavoitteiden saavuttaminen hallitusti, elinkaaririskien ja -kustannusten hallinta sekä kohteiden houkuttelevuuden parantaminen käyttäjille.
  • Infrarakentaminen ja julkiset toimijat: Julkisen hankinnan ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden saavuttaminen hallitusti, toimitus- ja huoltovarmuuden vahvistaminen sekä paikallisten materiaalivirtojen hyödyntäminen.
  • Rakennusliikkeet: Sujuva ja hallittu toteutus, materiaalien ja työmaavirtojen optimointi, pienempi hukka ja viiveriski sekä läpinäkyvät ja todennettavat vastuullisuuskäytännöt, jotka rakentavat luottamusta tilaajiin ja viranomaisiin.
  • Teollisuuden start-upit: Nopea tilaratkaisu epävarmassa kasvuvaiheessa, joustavasti muunneltavat rakenteet sekä mahdollisuus kasvaa ilman ylisuuria alkuinvestointeja.
  • Energiasektori: Investointien hyväksyttävyyden ja ennakoitavuuden parantaminen, koko elinkaaren aikaisten päästö- ja materiaaliriskien hallinta sekä pitkäikäiset ja muunneltavat rakenteelliset ratkaisut muuttuviin energiajärjestelmiin.
  • Materiaali- ja tuoteteollisuus: Uusien materiaalien ja hiilen sidontaan perustuvien ratkaisujen kaupallinen menestys varmistuu, kun tekninen toteutettavuus, kustannusrakenne, sääntely ja markkinakysyntä yhteensovitetaan.

EU:n uudet säädökset tekevät betonin kiertotaloudesta entistä kannattavampaa, helpommin todennettavaa ja markkinoilla kilpailukykyistä. Yhtenäistyvä tuotetieto, vahvistuvat kierrätysmateriaalien markkinat ja hiilipitoisten neitseellisten materiaalien hinnoittelu muuttavat kiertotalouden hyvän teon sijaan strategiseksi etulyöntiasemaksi kaikille toimialoille.

AFRY betonin kiertotalouden kumppanina

Betonin kiertotaloutta voidaan lähestyä useista eri näkökulmista hankkeen tavoitteiden ja lähtökohtien mukaan. Lähtökohta voi olla arkkitehti- ja tekninen suunnittelu, ympäristö- ja lupakysymykset tai liiketoiminnan kehittäminen – tai näiden yhdistelmä.

Näitä näkökulmia tukee syvä betoniteknologian ja kiertotalouden osaaminen, jota sovelletaan rakennetun ympäristön, teollisuuden ja energian hankkeissa koko elinkaaren ajan.

Pohjoismaiden merkittävimpiin kuuluva betonilaboratorio tukee tätä työtä varmistamalla, että ratkaisut ovat teknisesti toimivia, testattuja ja todennettavissa koko elinkaaren ajalta. Laboratorio-osaaminen mahdollistaa uusien materiaalien, kierrätysratkaisujen ja vähähiilisten betonikonseptien kehittämisen ja arvioinnin osana todellisia hankkeita.

Betonin kiertotalouden edistäminen perustuu pitkäjänteiseen ja systemaattiseen työhön. Työtä ohjaa AFRYn julkinen kiertotalouden green deal -sitoumus, joka kytkee betonin kiertotalouden periaatteet osaksi arjen suunnittelua ja asiakastyötä. Tämä tarkoittaa, että betonin kiertotalous ei ole yksittäisiä kokeiluja, vaan mitattava ja todennettava tapa kehittää rakennettua ympäristöä, energia- ja teollisuushankkeita elinkaarilähtöisesti.

Ota yhteyttä ja keskustellaan ratkaisuista!

Haluatko vähentää päästöjä, säästää luonnonvaroja ja hallita kustannuksia? AFRY auttaa sinua löytämään käytännölliset keinot betonin kiertotalouden hyödyntämiseen. Betonin kiertotalous voi alkaa pienestä ja sitä voi soveltaa laajoihin kokonaisuuksiin – räätälöimme ehdotuksemme aina hankkeen tavoitteiden mukaan yhdessä asiakkaan kanssa.

Katja Soini - Kestävän kehityksen johtaja, Globaalit segmentit Tilat ja Arkkitehtuuri

Katja Soini

Kestävän kehityksen johtaja, Globaalit segmentit Tilat ja Arkkitehtuuri

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.
Arto Toorikka - Head of Sustainable Development, Transportation & Places

Arto Toorikka

Kestävän kehityksen johtaja, Väylät & Tilat -divisioona

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.

Tutustu projekteihimme

Betonin kiertotalouden periaatteet tukevat asiakasprojekteissa sekä hankekohtaisia teknisiä ratkaisuja että asiakkaiden liiketoiminnan kehittymistä.

Samoja periaatteita voidaan soveltaa myös muihin materiaaleihin.

empty office

Onko sinulla palvelu- tai teollisuuskiinteistö rasitteena taseessa?

Betonin kiertotalous voi auttaa muuttamaan vailla käyttöä olevat rakennukset kustannuserästä resurssiksi.