A bridge over a pedestrian / cycling route

Betoniteknologia

Betoniteknologian asiantuntijapalvelut

Betoni on maailman ylivoimaisesti eniten käytetty rakennusmateriaali. AFRYn asiantuntijoiden monipuolinen osaaminen betonin materiaalitekniikasta takaa sen, että tuotamme laadukkaasti ja asiantuntevasti betoniteknologiaan liittyviä asiantuntijapalveluita.

Betoniteknistä erityisosaamista tarvitaan kaikissa rakennuksen elinkaaren vaiheissa, joten palvelemme uudishankkeissa, korjausrakentamisessa sekä purkamisen ja uudelleenkäytön vaiheissa.

Betoniteknologian asiantuntijatehtävissä asiakkaitamme ovat monipuolisesti kaikki betonirakenteiden parissa toimivat eri tahot – kiinteistön omistajat, betoninvalmistajat, urakoitsijat, julkiset toimijat sekä suunnittelijat. Olemme lisäksi mukana uusien rakennusmateriaalien ja betonilaatujen kehittämistyössä ja teemme tiivistä yhteistyötä betonialalla valtakunnallisesti.

Epäily uuden betonirakenteen laadusta

Mikäli vastavaletun betonirakenteen laatua epäillään ja halutaan selvittää mahdolliset syyt laatuvirheille, tulee tarve selvittää yksityiskohdat koko ketjun osalta, kuten suunnittelussa, betonivalun aikaisissa tekijöissä sekä jälkihoidossa. Lisäksi uusien betonirakenteiden osalta tehdään tarvittavat tutkimukset, jotta voidaan varmistaa esiintyvien laatuvirheiden vaikutukset betonirakenteen säilyvyyteen, kantavuuteen ja ominaisuuksiin. Vastavaletuille betonirakenteille tehdyillä tutkimuksilla pyritään määrittämään tarvittaessa korjaustoimenpiteet, jotta uudet betonirakenteet voidaan säilyttää, eikä niitä tarvitsisi valaa uudelleen.

Betonilattiat vaativat betoniteknistä erityisosaamista

Betonilattiat vaativat betoniteknistä erityisosaamista erityisesti lattian halkeilun välttämiseksi, kosteusteknisen toimivuuden varmistamiseksi, betonilattian kuormituksen huomioimiseksi sekä tavoiteltujen ominaisuuksien saavuttamiseksi. Hyvä betonilattia saavutetaan huolellisella suunnittelulla ja betonointityön ohjauksella. Osaamisemme betonirakenteen kuivumiskäyttäytymisestä on korkealuokkaista, ja siitä on kokemuksemme mukaan erityisen paljon hyötyä betonilattiarakenteissa.

Betonilattioiden vaurioselvityksessä selvitetään lattioiden halkeilun laajuutta, syvyyttä ja syytä sekä mahdollisesti muuta betonirakenteiden vaurioitumista. Selvityksen jälkeen osaamme suunnitella oikein mitoitetut korjaukset.

Betonilattioiden pinnoittaminen raskaasti kuormitetuissa tiloissa vaatii suunnittelulta erityisosaamista, oltiin sitten tekemässä uutta tai korjaamassa vanhaa. Valittavissa on esimerkiksi lukuisia erilaisia betonipinnan työstömenetelmiä ennen betonin kovettumista ja kovettumisen jälkeen sekä betonipintaan eri vaiheissa asennettavia pintakerroksia. Näitä ovat esimerkiksi epoksit, polyuretaanit, akryylit, maalit, sirotteet, polymeerit ja metallipartikkeleja, joiden oikea valinta edellyttää muun muassa tulevien rasitusten, rakenteen, valuolosuhteiden ja pinnoitteen asennusvaatimusten syvällistä hallintaa laadukkaan ja kestävän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Vanhojen betonirakenteiden kuntotutkimus – myös teollisuusympäristössä

Vanhoissa betonirakenteissa esiintyvien vaurioiden tutkiminen erityisesti korjattavuuden ja rakenteiden käyttöiän jatkamisen näkökulmasta on osaamisemme terävintä kärkeä. Olipa kyse sitten asunto-osakeyhtiön betonirakenteista tai teollisuusympäristön erityisisissä rasitusolosuhteissa olevista rakenteista.

Osaamisemme kattaa myös betonirakenteiden tutkimukset ja korjaussuunnittelun, kun kiinteistön käyttötarkoitusta muutetaan tai rakenteiden kuormituksiin tai olosuhteisiin tulee muutoksia. Vanhojen betonirakenteiden osalta osaamme huomioida myös mahdollisten haitallisten aineiden vaikutukset rakenteisiin ja korjattavuuteen, erityisesti teollisessa ympäristössä.

Kuntotutkimuskokemuksemme kattaa laajan kirjon erilaisia betonirakenteita. Meiltä löytyy valmiudet monipuolisiin kenttätutkimuksiin sekä oma laboratorio betoninäytteiden analysointia varten. Olemme erikoistuneet myös julkisivujen, parvekkeiden, vesikattojen ja pihakansien kuntotutkimuksiin. Tutustu myös tekemiimme haitta-ainetutkimuksiin.

Betonin uudelleenkäyttö ja kiertotalous

Rakenteiden saavuttaessa nykyisessä käytössään käyttöiän lopun suunnittelemme ja ohjaamme materiaalin uudelleenkäyttöä kohti parempaa betonin kiertotaloutta. Olemme edelläkävijä betonin uudelleenkäytön kehitystyössä ja syvän betoniteknisen osaamisemme ansiosta pystymme tuomaan osaamisen osaksi uusien toimintamallien kehittämistä erityyppisiin hankkeisiin. Laboratoriossamme testataan uudelleenkäyttöön liittyviä ominaisuuksia betonin lisäksi myös muille rakennusmateriaaleille. Mikäli tarvitset kumppania betonin uudelleenkäytön kehittämiseksi, ota rohkeasti yhteyttä.

Betoniteknologian asiantuntijapalveluitamme AFRYllä ovat

  • Betonirakenteiden laadunvarmistus
  • Betonirakenteiden kuntotutkimukset ja korjaussuunnittelu tavanomaisista vaativiin rakenteisiin
  • Työmaakoekappaleiden testaus
  • Betonointisuunnitelmat
  • Betonin laboratoriotutkimukset ja betonin testaus
  • Betonilattiakonsultointi
  • Betonin uudelleenkäyttöselvitykset

Usein kysytyt kysymykset

Mitä betonirakenteiden laadunvarmistus tarkoittaa? Arrow

Betonirakenteiden laadunvarmistusta voidaan tehdä kaikissa eri vaiheissa uuden rakenteen valmistuksessa. Suunnitteluvaiheessa toteutamme betonirakenteiden suunnitelmien tarkastuksia ja osallistumme suunnitteluun, jotta lähtökohtaisesti voidaan varmistua siitä, että rakenteet ovat toteutuskelpoiset ja vastaavat asetettuihin vaatimuksiin.

Työmaavaiheessa seurataan työmaan olosuhteita ja betonin ominaisuuksien kehittymistä esimerkiksi kosteusmittauksin tai pinnan vetokokein paikan päällä kohteessa. Työmaalle toimitetusta betonista laboratorioon toimitetaan koekappaleita puristuslujuuden testausta varten, jotta voidaan varmistua toimitetun betonin lujuuden vastaavan suunniteltua.

Valmiista betonirakenteesta voidaan tehdä ainetta rikkomattomin menetelmin visuaalista tarkastelua, mittauksia ja rakenneskannauksia sekä tarvittaessa laboratoriossa testausta rakenteen koostumuksen ja ominaisuuksien varmistamiseksi.

Mitä tehdä, jos epäilee betonivalun menneen pieleen? Arrow

Suosittelemme keräämään mahdollisimman kattavasti kaikki betonivaluun liittyvät lähtötiedot kasaan ja ottamaan yhteyttä asiantuntijaamme. Mitä kattavammin tietoja on saatavilla, (suunnitteluaineisto, työmaavalvonta, työmaaolosuhteet, betonin kuormakirjat jne.) sitä paremmin asiaa on mahdollista selvittää. Asiakirjojen tarkastamisen lisäksi tyypillisesti tarvitaan laboratoriotestausta (kuten puristuslujuuden testausta). Selvityksen tavoitteena voi olla esimerkiksi laatuvirheen mahdollisen syyn selvittäminen, rakenteen kelpoisuuden osoittaminen ja tarvittavien korjaustoimenpiteiden selvittäminen. Tavoitteista ja selvityksen laajuudesta sovitaan aina erikseen tapauskohtaisesti.

Betonilattiassa on halkeilua, mitä sille voi tehdä? Arrow

Betonilattian halkeiluun johtavia tekijöitä on erittäin paljon, joten lähtökohtaisesti on tärkeää selvittää halkeilun syy ennen korjauksiin ryhtymistä. Lattiahalkeiluun liittyvissä selvityksissä huomioimme kokonaisuuden: rakennetekniset yksityiskohdat, tilojen käyttötarkoitus, rakenteiden ikä, betonilattiassa olevien eri materiaalien ominaisuudet, betonointityön toteutus. Betonilattian halkeilu ei aina ole vaarallista tai haitallista, mutta tietyissä ympäristöissä tai halkeilun edetessä, sillä voi olla suuri vaikutus rakenteiden pitkäaikaiskestävyyteen ja tilojen käyttöön. Tämän vuoksi on tärkeää selvittää halkeilun syy, sillä pelkkä näkyvien halkeamien paikkaus voi johtaa siihen, että halkeamat ilmestyvät uudelleen ja halkeilu laajenee ajan kuluessa. Betonilattian halkeiluun on olemassa paljon vaihtoehtoisia korjaustapoja ja tärkeintä on korjata halkeiluun johtaneet syyt ennen lattiapinnan korjauksia.

concrete elements

Voimmeko olla avuksi?

Voit jättää tarjouspyynnön meille lomakkeen kautta. Pyrimme vastaamaan tarjouspyyntöön mahdollisimman nopeasti. Huomioithan kuitenkin, että emme tarjoa palveluita yksityishenkilöille. Tuotamme palveluita koko Suomen alueella kiinteistön omistajille ja kiinteistösijoittajille.
Hannu Pyy - Erityisasiantuntija, Rakennusfysiikka, Espoo
Hannu Pyy
Erityisasiantuntija, Rakennusfysiikka, Espoo

Oletko kiinnostunut aihealueesta Betoniteknologia?

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.
Anna-Maria Nieminen - Betonilaboratorio, laatupäällikkö, tiimipäällikkö, Rakennusfysiikka, Espoo
Anna-Maria Nieminen
Betonilaboratorio, laatupäällikkö, tiimipäällikkö, Rakennusfysiikka, Espoo

Oletko kiinnostunut aihealueesta Betoniteknologia?

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.

Katso myös uutiset, tapahtumat ja artikkelit