Kerrostalo

Kiinteistöjen energiatodistukset

Kiinteistöjen energiatodistukset

Energiatodistus tulee esittää uudisrakennukselle rakennuslupaa haettaessa sekä olemassa olevalle rakennukselle myynnin tai vuokrauksen yhteydessä.

Energiatodistus on laskennallinen. Rakennuksen energialuokitus pohjautuu laskettuun energiatehokkuuden vertailulukuun eli E-lukuun. E-luku on energiamuotojen kertoimilla painotettu, rakennuksen vakioituun käyttöön perustuva vuotuinen ostoenergiankulutus lämmitettyä nettoalaa kohden.

Energiatodistuksessa ilmoitetaan toteutunut energiankulutus, mutta energiatehokkuusluokka perustuu laskettuun kulutukseen. Energiatodistus sisältää myös ammattilaisen laatimia suosituksia, joiden avulla rakennuksen energiatehokkuutta voi parantaa. Energiatodistuksen laatii aina aiheeseen pätevöitynyt asiantuntija.

Varaa aika maksuttomaan puhelinkonsultaatioon energia-asiantuntijamme kalenterista.

Palvelemme asiakkaita koko Suomen alueella.

Kaikki hyöty irti energiatodistusten laadinnasta -blogitekstissä lisää asiaa energiatodistuksista

Energiatodistusten laadintaan käytetään Suomessa kymmeniä miljoonia euroja. Kiinteistöjen tarkastuskäynteihin kuluu paitsi aikaa myös litratolkulla kallisarvoista polttoainetta. Energiatodistus on lain vaatima, mutta itse energiatehokkuudesta se ei kerro paljoakaan eikä säästä yhtään energiaa. Lue lisää blogistamme.

Infra-Buildings, energy calculations

Voimmeko olla avuksi?

Voit jättää tarjouspyynnön meille lomakkeen kautta. Pyrimme vastaamaan tarjouspyyntöön mahdollisimman nopeasti. Huomioithan kuitenkin, että emme tarjoa palveluita yksityishenkilöille. Tuotamme palveluita koko Suomen alueella taloyhtiöille sekä kiinteistön omistajille ja kiinteistösijoittajille.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on energiatodistus? Arrow pointing right

Energiatodistus on lain vaatima rakennuksen energiatehokkuutta kuvaava asiakirja.

Energiatodistuksessa rakennuksen energiatehokkuutta kuvataan E-luvulla (kWh/m2/vuosi).

E-luku on rakennuksessa käytettyjen eri energiamuotojen kertoimilla painotettu rakennuksen vakioituun käyttöön perustuva vuotuinen ostoenergiankulutus lämmitettyä nettoalaa kohden.

Energiatodistus vaaditaan uudisrakennuksille rakennuslupaa haettaessa ja olemassa oleville rakennuksille rakennusta tai sen osia myytäessä tai vuokrattaessa.

Kerrostaloja
Kenen vastuulla energiatodistuksen hankkiminen on? Arrow pointing right
Helsinki

Energiatodistuksen hankinnasta vastaa rakennuksen omistaja tai omistajan edustaja, joka asunto-osakeyhtiöissä on useimmiten yhtiön hallitus tai isännöitsijä.

Kuka laatii energiatodistuksen? Arrow pointing right

Energiatodistuksia saa laatia vain pätevöitynyt energiatodistuksen laatija, jotka löytyvät Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ylläpitämästä energiatodistusrekisteristä.

Women sitting around a table and having a meeting
Kuinka kauan energiatodistus on voimassa? Arrow pointing right
Keltainen talo

Olemassa olevan rakennuksen energiatodistus on voimassa 10 vuotta sen laatimishetkestä.

Kertooko energiatodistus kiinteistön energiatehokkuudesta? Arrow pointing right

Energiatodistus on teoreettinen energiamuotokertoimilla painotettu laskennallinen arvio rakennuksen energiatehokkuudesta.

Energiatodistus ei kerro

  • onko rakennus toteutettu suunnitelmien mukaisesti,
  • mikä on ollut rakentamisen ”laatu”,
  • mikä on rakenteiden todellinen kunto ja energiatehokkuus,
  • mikä on teknisten järjestelmien todellinen kunto ja energiatehokkuus tai
  • vastaako rakennuksen todellinen energiatehokkuus todistuksessa tai esitettyä laskennallista energiatehokkuutta.
Le competenze di AFRY - Per una valutazione accurata, affidabile e reale, è sempre consigliabile rivolgersi a un professionista abilitato
Miten rakennuksen energiatehokkuutta voidaan oikeasti arvioida? Arrow pointing right
Parvekkeella

Ainoa toimiva tapa rakennuksen energiatehokkuuden arviointiin ja seurantaan on kulutusseuranta.

Kulutusseuranta antaa tietoa rakennuksen toteutuneesta energiankulutuksesta, energiatehokkuudesta. Erillisillä lämmön, sähkön ja veden ominaiskulutuksilla rakennuksen energiatehokkuutta voidaan verrata muiden vastaavien kiinteistöjen ominaiskulutuksiin.

Kulutusseurannalla saadaan myös tietoa mahdollisten toteutettujen energiankäytön tehostamistoimenpiteiden vaikutuksista energiankulutukseen.

Matti Hellgrén - Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija, Älykkäät ja kestävät rakennukset, Espoo
Matti Hellgrén
Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija, Älykkäät ja kestävät rakennukset, Espoo

Kiinnostuitko palveluistamme?

Ota yhteyttä: Matti Hellgrén

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.

Katso myös uutiset, tapahtumat ja artikkelit