Logistiikkarakennus Vantaan Rasti
Varasto- ja logistiikkarakennus Vantaan Postimiehenkujalla
AFRY Ark Studio suunnitteli kaksikerroksisen tuotanto-, logistiikka- ja varastorakennuksen, joka valmistui vuonna 2023 Vantaan Postimiehenkujalle.
AFRY Ark Studion suunnittelemaa rakennusta käyttää parhaillaan kolme eri toimijaa, ja tilat on räätälöity kunkin käyttäjän tarpeiden mukaan. Rakennus suunniteltiin pääasiassa logistiikan ja varastoinnin tarpeisiin sekä ajoneuvojen huoltoon. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee kunkin toimijan liiketoimintaan suoraan liittyviä tiloja, ja rakennuksen toiseen kerrokseen rakennettiin päähalliin avautuvat toimistotilat yrityksille. Kellarissa on yhteistilat pukuhuoneille, väestönsuojalle ja parkkihallille.
Suunnittelua haastoivat rakennuksen ahdas tontti, tontin korkeuserot sekä liikennöinti tontilla. Käyttäjien toiveet ja tontin erityispiireet saatiin kuitenkin huomioitua hyvin toteutuksessa. Suunnittelua ohjasi lisäksi rakennukselle asetetut esteettiset vaatimukset, sillä kaavan mukaan rakennuspaikka oli merkitty alueen maamerkiksi. Rakennus on vain kaksikerroksinen, mutta sen kaavassa määriteltyä tavoitetta toimia alueen maamerkkinä pyrittiin toteuttamaan muutoin kuin korkeudella. Sen eteläpääty työntyy lähelle vieressä kulkevaa kehätietä, ja kehälle avautuva lasinen julkisivu antaa avoimen ilmeen ohi katsovalle liikenteelle. Eteläpäädyn julkisivua on korotettu sijoittamalla IV-konehuone rakennusmassan päälle. Myös rakennuksen väri on valittu enemminkin pysäyttämään kuin maastoutumaan ympäristöönsä.