Stockholm cityscape

Mälarpassagen-tunnelihanke – kuulumisia ja edistysaskelia

Mälarpassagen-tunnelihanke – kuulumisia ja edistysaskelia

Mälarenjärven alla sijaitseva Mälarpassagen-osaprojekti etenee ja suuria virstanpylväitä on saavutettu.

E2 projekti on merkittävä osa uutta Bromma-Henriksdal viemäritunnelia. Tunnelin rakennusprosessissa yhteistyö ja asiantuntijuus ovat siivittänyt projektia eteenpäin. Viimeisin tunnelin louhintaosuus valmistui ennen joulua 2024.

Tunnelin seinä, josta kaivetaan läpi kaivinkoneella.
Kuva: Mikko Inkala

Ruhjeosuudet läpäisty – tunnelin vaativin osuus

Mälaren lahden alittava noin 650 metrin osuus on ollut teknisesti haastavin osa louhia tunneli turvallisesti. Se on sisältänyt viisi rikkonaista kohtaa yhteensä noin 250 metrin matkalla. Ruhjeiden kalliolaatu on vaihdellut E-luokasta jopa G-luokkaan (yleensä tunneleissa tavatut parhaimmat kalliolaadut ovat A- ja B-luokkaa). Vaikeimmilla osuuksilla on ollut tarpeen tehdä erilaisia ennakkolujituksia kallion tukemiseksi. AFRYn asiantuntijat ovat laatineet muokatut suunnitelmat uusien geologisten kartoitusten mukaan, mikä on mahdollistanut projektin etenemisen suunnitelmallisesti.

Nyt koko tunneli on onnistuneesti louhittu ruhjeiden läpi ja seuraavan vaiheen työt on jo hyvässä vauhdissa. Ruhjeet vahvistetaan kalliotunnelin sisään valettavalla betonitunnelilla.

Yhteistyötä yli maarajojen

Projektin suunnittelutyö on edennyt saumattomasti Solnan ja Vantaan AFRY-toimistojen välisen yhteistyön ansiosta. Vaikka Vantaan toimistolla on paljon kokemusta tällaisista projekteista, Solnan toimistolta on saatu arvokasta tukea erityisesti paikallisten käytäntöjen osalta ja Solnan geologit ovat säännöllisesti käyneet tunnelissa tekemässä tarpeelliset rakennusgeologiset kartoitukset. Suunnitelmat on laadittu yhteistyössä ruotsalaisten asiantuntijoiden kanssa ja toinen kotimainen kieli on helpottanut projektiviestintää.

Yhteistyötä on myös helpottanut se että tilaajamme on ennestään tuttu YIT jolla on yli 30 vuoden kokemus toimimisesta Ruotsin Inframarkkinoilla. Suunnittelun koordinoijana on toiminut YIT:n henkilö, jolla on vahva kokemus kalliorakentamisesta ja molempien maiden rakentamiskulttuurista.

Kohti viimeisiä työvaiheita

Projektin seuraava iso vaihe on rakentaa valubetonitunnelit kallioruhjeiden kohdalle. Näin varmistetaan tunnelin lopullinen lujuus huomioiden yli 120 vuoden käyttöikä. Rakennusteknisiin töihin kuluu arviolta vielä pari vuotta. Kalliomekaaniset seurantamittaukset osoittavat että nyt suunnitellut lujitukset ovat osoittautuneet riittäviksi.

Suunnittelun voima näkyy lopputuloksessa

Mälarpassagen-tunnelihanke on osoitus tinkimättömästä suunnittelusta ja kansainvälisestä asiantuntijuudesta. Nyt kun ruhjeosuudet on läpäisty, katseet kohdistuvat rakennusteknisten töiden tekemiseen. Tämä projekti on hieno esimerkki siitä, mitä voidaan saavuttaa, kun osaaminen ja yhteistyö yhdistetään saumattomasti yhteiseen päämäärään.

Lue lisää projektistamme vuodelta 2023: Tunnelihanke Ruotsin Mälarenjärven alla

Ota yhteyttä:

Jukka Salminen - Projektipäällikkö, Kalliorakennus- ja tunnelisuunnittelu
Jukka Salminen
Projektipäällikkö, Kalliorakennus- ja tunnelisuunnittelu

Oletko kiinnostunut aihealueesta Mälarpassagen-tunnelihanke – kuulumisia ja edistysaskelia?

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Mikko Inkala - BU President, Transport Infrastructure
Mikko Inkala
Johtaja, infra

Oletko kiinnostunut aihealueesta Mälarpassagen-tunnelihanke – kuulumisia ja edistysaskelia?

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.