Raitiotie tukee kestävää liikkumista Tampereen seudulla
Tampereen raitiotie on yksi Suomen merkittävimmistä joukkoliikennehankkeista, joka tukee kestävää kaupunkikehitystä ja vastaa kasvavan kaupunkiseudun liikkumistarpeisiin.
Tampereen kaupungin kasvava väestö ja kaupunkiseudun laajeneminen lisäävät tarvetta sujuville, luotettaville ja kestävän kehityksen mukaisille liikkumisratkaisuille. Raitiotie yhdistää keskustan, Hervannan, Tampereen yliopistollisen sairaalan, Lentävänniemen sekä tulevaisuudessa Pirkkalan ja Linnainmaan alueet. Ensimmäinen raitiotieosuus, jolla liikennöinti aloitettiin vuonna 2021, on noin 24 kilometrin mittainen.
Tampereen raitiotiehankkeen suunnittelua ja rakentamista toteutetaan allianssimallilla, jossa AFRY on ollut mukana hankkeen käynnistymisestä lähtien. AFRY vastaa laajasti eri suunnittelualoista, kuten katu-, silta-, ympäristö-, kunnallistekniikka-, geotekniikka-, varikko- ja katumiljöösuunnittelusta.
Parhaillaan käynnissä olevassa Pirkkala–Linnainmaa-allianssissa AFRY osallistuu uuden raitiotieosuuden toteutukseen yhdessä muiden allianssikumppaneiden kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan raitiotieosuudet Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Ruotulaan. Liikennöinti tällä osuudella alkaa elokuussa 2028. Toisessa vaiheessa raitiotieyhteyden tavoitteena on laajentua Pirkkalan Suupalle ja Linnainmaalle. Tämän hetken suunnitelmien mukaan Pirkkala–Linnainmaa-raitiotieosuus otetaan kokonaisuudessaan käyttöön vuonna 2032, jolloin se muodostaa yli 13 kilometrin pituisen raitiotielinjan.
Hankkeen tavoitteena on tarjota tehokas ja houkutteleva vaihtoehto henkilöautoilulle sekä tukea kestävää kaupunkikehitystä. Raitiotie on saavuttanut suuren suosion käyttäjien keskuudessa, ja matkustajamäärät ovat kasvaneet jatkuvasti liikennöinnin aloituksesta lähtien. Ratikka on lisännyt joukkoliikenteen käyttöä Tampereella ja vahvistanut kestävien liikkumismuotojen asemaa osana arjen liikkumista.
Raitiotien kehittämisessä kiinnitetään huomiota myös ympäristövaikutusten vähentämiseen. Suunnittelussa ja rakentamisessa toteutetaan erilaisia ympäristöä tukevia sekä vaikutuksia lieventäviä toimenpiteitä, joiden tavoitteena on sovittaa uusi infrastruktuuri mahdollisimman hyvin ympäröivään kaupunkiympäristöön.
Kuvat: Mikko Vares ja Laura Vanzo /Tampereen Raitiotie Oy