Tikkurilan valmiusaseman kalustohallin teräsrakennemalli

Tikkurilan valmiusaseman rakennesuunnittelu

Tikkurilan valmiusaseman rakennesuunnittelu

Tikkurilan valmiusasemassa yhdistyvät toiminnallisuus ja muuntojoustavuus. AFRY Finland Oy vastasi valmiusaseman rakennesuunnittelusta, joka sisälsi päärakennesuunnittelun lisäksi paikallavalu-, betonielementti- ja teräsrakenteiden suunnittelun.

Tikkurilan valmiusasema on ensimmäinen neljästä Vantaalle rakennettavasta pienpaloasemasta, jotka parantavat pelastustoimen palvelutasoa kasvavalla metropolialueella. Etelä-Suomen aluehallintovirasto käynnisti hankkeen havaitsemiensa palvelutason puutteiden korjaamiseksi, erityisesti toimintavalmiusaikojen lyhentämiseksi. Vuosina 2022–2026 rakennetaan asemat Tikkurilaan, Hakunilaan, Korsoon ja Myyrmäkeen. Tikkurilan asema toimii pilottina muille ja asemat suunnitellaan lähes identtisiksi pieniä eroja lukuun ottamatta.

Vantaalle rakennetun Tikkurilan uuden valmiusaseman kantava runko on toteutettu betoni- ja teräsrakenteista. Valmiusaseman päärakennuksen kaksikerroksisen osan kantavaksi rungoksi oli valittu suunnittelun aikana betonirunko ja kalustohallin rungoksi teräsrunko. Rungon valinnassa on otettu huomioon käytönaikaista muuntojoustavuuden mahdollisuutta. Lisäksi tavoitteena on ollut saada käyttöön kalustohalliin avarammat tilat. Teräsrunkoisen hallin ulkovaipparakenteet on toteutettu pvp-elementeistä ja verhoiltu julkisivupaneeleilla. Koko rakennus on perustettu betonisten lyöntipaalujen varaan.

Tikkurilan valmiusaseman kalustohallin teräsrakenteet Tekla-mallista nähtynä
Tikkurilan valmiusaseman kalustohallin teräsrakenteet Tekla-mallista nähtynä

Kantava teräsrunko on rakennettu teräspilareista, ristikoista ja vinositeistä. Osa teräsrungosta on tuettu päärakennuksen betonirakenteisiin. Kantavat rakenteet ovat suunniteltu paloluokkaan P2. Päärakennuksen kantavan rungon lisäksi teräsrakenteita on käytetty myös katosten suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tikkurilan valmiusaseman rakennesuunnittelu on toteutettu mallintamalla Tekla-structures 2021 ohjelmaa käyttäen.

AFRY Finland Oy:n tekemään rakennesuunnittelun kokonaisuuteen sisältyi päärakennesuunnittelun lisäksi paikallavalu-, betonielementti- ja teräsrakenteiden suunnittelu. Suunnittelussa oli kiinnitetty erityistä huomiota eri suunnittelualojen yhteensovittamiseen. Tietomallipohjainen reikäkierto ja yhteensovitus on vähentänyt rakentamisaikaisia riskejä. Erityisesti tietomallia on hyödynnetty tehokkaasti kalustohallin teräsrakenteiden taitto-ovien yhteensovituksessa ja reikävarauksissa.

Valmiusaseman kalustohallin yläpohjarakenteisiin kiinnitettävien muiden ripustusten lisäksi suunnitteluvaiheessa on huomioitu pakokaasupoistoja varten ripustettava huuva. Teräsrakenteiden suunnittelua jatkettiin projektin toteutusvaiheessa konepajasuunnittelulla. Konepajasuunnittelu oli tehty kokonaisuudessaan AFRY Finland Oy:n toimesta samaa tietomallia käyttäen. Projektin aikana eri suunnittelualojen välillä muodostunut yhteistyöhalukkuus ja tavoitteiden saavuttaminen on johtanut hyvään lopputulokseen.

 

Teksti: Aleksi Pöyhönen

Kalustohallin teräsrakenteet Tekla-mallista nähtynä

Rakennesuunnittelu: AFRY Finland Oy

Arkkitehtisuunnittelu: P&R Arkkitehdit Oy

Pääurakoitsija: NRC Group Finland Oy

Teräsrakenteet: Makner Oy

Ulkoseinän puupaneelit: Hiil Oy

Kari Saarivirta - Toimialajohtaja, Kiinteistövarallisuuden kehittäminen
Kari Saarivirta
Toimialajohtaja, Kiinteistövarallisuuden kehittäminen

Oletko kiinnostunut aihealueesta Tikkurilan valmiusaseman rakennesuunnittelu?

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.
This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.