Forest and sun

Kemin biotuotetehdas, Metsä Fibre

Suomen metsäteollisuuden suurin investointi, Metsä Fibren uusi Kemin biotuotetehdas, käynnistyi syyskuussa 2023.

AFRY on laatinut hankkeen alkuvaiheen selvitykset ja esisuunnittelun sekä toimittanut monialaisen detaljisuunnittelun ja rakentamisvaiheen projektinhallintapalvelut.

Kemin biotuotetehdas valmistaa vuosittain 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua. Se ei käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita, ja viimeistään vuonna 2030 tehdas on kokonaan jätteetön. Uusinta teknologiaa hyödyntävässä laitoksessa kiertotalous toteutuu täysimääräisesti, sillä puuraaka-aine ja tuotannossa syntyvät sivuvirrat hyödynnetään sataprosenttisesti erilaisina biotuotteina ja bioenergiana. Tehdas tuottaa esimerkiksi mäntyöljyä, tärpättiä ja uusiutuvaa sähköä kaksi terawattituntia vuodessa, mikä vastaa 100 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

AFRY toimitti koko tehtaan projektinhallintapalvelut, kaikki suunnitteluosa-alueet kattavan detaljisuunnittelun laitetoimituskokonaisuuksien ulkopuolisille prosesseille (ns. Balance of Plant -osuus, BoP) sekä tehtaan rakennuksen ja prosessien digitalisointipalvelut BIM- (Building Information Modeling) ja PIM-tietomallinnuksella (Process Information Modeling). Samalla luotiin SSOT-konsepti (Single-Source-of-Truth), joka mahdollistaa digitaalisen mallin (digital twin) ja sovellusten käytön tehtaan toimintojen tehostamisessa. AFRY vastasi myös sekä klooridioksidilaitoksen suunnittelusta, projektihallintapalveluista ja työmaavaiheen palveluista että mäntyöljytehtaan EPC-toimituksesta.

Kemin biotuotetehdas voi nyt hyödyntää SSOT-konseptin digitaalista mallia päivittäisessä toiminnassaan integroimalla tuotantoteknologian (OT), kuten huolto- ja tuotantotiedot, olemassa oleviin suunnittelutietoihin (ET).

Hyvä suunnittelutyö on avaintekijä uuden ja modernin biotuotetehtaan rakentamisessa. AFRY on ollut meille tärkeä kumppani, ja yhdessä muiden kumppaneiden kanssa olemme onnistuneet pitämään projektin aikataulussa ja käynnistämään tehtaan suunnitellusti.

Jari-Pekka Johansson, Metsä Fibren biotuotetehdashankkeen johtaja.

Olemme ylpeitä siitä, että olemme olleet osa tätä hanketta, joka luo työpaikkoja, taloudellista vakautta ja joka parantaa ympäristöjalanjälkeä. Metsän ja AFRYn pitkäaikainen kumppanuus ulottuu vuosikymmenten taakse. Hyvä yhteistyö Metsä Fibren ja kaikkien projektikumppaneiden kanssa on ollut keskeisessä roolissa tämän projektin onnistumisessa.

Nicholas Oksanen, AFRYn Prosessiteollisuus-divisioonan johtaja

AFRY Ark Studio vastasi hankevaiheessa pääsuunnittelu- ja arkkitehtisuunnittelusta. Tähän sisältyi muun muassa purku- ja uudisrakennuslupien hakeminen. Maanrakennustöille haettiin lupa erikseen jo hyvissä ajoin. Hankevaiheen jälkeen Ark Studion arkkitehtisuunnittelu alkoi valvoa ja ohjata arkkitehti- ja pääsuunnittelua. AFRYn arkkitehti toimii tilaajan edunvalvojana suunnittelu- ja viranomaisasioissa.

On ollut hienoa seurata näköalapaikalta yhtä Suomen suurimmista rakennusprojekteista ja olla mukana omalta osalta edistämässä projektin onnistunutta läpivientiä.

Tapani Juva, projektin arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastaava arkkitehti AFRYltä

Projektin tiedot:

Hanke: Uusi biotuotetehdas, klooridioksidilaitos ja mäntyöljytehdas
Asiakas: Metsä Fibre Oy
Sijainti: Kemi

Biotuotetehdaskonseptissa puuraaka-aine ja tuotannon sivuvirrat hyödynnetään sataprosenttisesti selluna ja muina erilaisina biotuotteina, joilla voidaan korvata fossiilisia materiaaleja ja polttoaineita.

AFRYn toimittamat palvelut:

  • Projektinhallintapalvelut
  • Detaljisuunnittelu
  • Digitalisointipalvelut
  • Työmaapalvelut
  • Investointipäätöstä edeltävä pää- ja arkkitehtisuunnittelu
  • Arkkitehtisuunnittelun ohjaus
  • Klooridioksidilaitoksen suunnittelu-, projekti- ja työmaapalvelut
  • Mäntyöljytehtaan EPC-toimitus

Kestävyys Kemin biotuotetehdashankkeessa:

  • Tuotanto-, ympäristö- ja energiatehokkuudeltaan maailman huippua
  • Puuraaka-aineen käyttöaste 100 %
  • Sähköenergian omavaraisuusaste 250 %
  • Tuottaa uusiutuvaa sähköä 2 TWh vuodessa
  • Toimii täysin ilman fossiilisia polttoaineita
  • Puunhankinta pääosin Suomesta
  • Työllistää koko suorassa arvoketjussaan Suomessa noin 2 500 henkilöä.
Metsä Fibre Kemi mill Finland
Kuva: Metsä Group
Tuukka Sormunen - President and Head of Business Area Process Industries Finland
Tuukka Sormunen
President and Head of Business Area Process Industries Finland

Kiinnostuitko palveluistamme?

Ota yhteyttä: Tuukka Sormunen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.