Oona Tiitinen

Nuori suunnittelija pitää konsultin työtä AFRYllä monimuotoisena ja motivoivana

Oman työn jäljen näkeminen ympäristössä lisää työmotivaatiota

AFRYn katusuunnittelija Oona Tiitisen mielestä alati muutoksessa oleva konsulttiala tarjoaa suunnittelijoille tilaisuuksia työskennellä itseä kiinnostavien asioiden parissa.

SKOLin Vuoden nuori suunnittelija 2023 -kilpailussa kunniamaininnalla palkittu Oona Tiitinen aloitti harjoittelijana vuonna 2022 Turun infrapalveluissa. Hän tarkasteli harjoittelunsa aikana tekemässään opinnäytetyössä keinoja kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi katusuunnittelussa. Tutkimus perustuu Turun kaupungin AFRYltä tilaamaan Topinojankaaren katuhankkeeseen. Oona selvitti tutkimuksessaan, miten ympäristö ja ekologisuus huomioidaan tällä hetkellä katujen suunnittelussa.

Opinnoissaan Turun ammattikorkeakoulussa Oona perehtyi infratekniikkaan, ja keväällä 2023 hän valmistui rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriksi Turun ammattikorkeakoulusta. AFRYllä hän jatkoi heti harjoittelunsa jälkeen katusuunnittelijana.

Kaikki Oonan projektit ovat liittyneet tavalla tai toisella katuihin tai vesihuoltoon, mutta ne ovat olleet keskenään hyvin erilaisia kokonaisuuksia. Oona on muun muassa tehnyt pysäköintialueen katusuunnittelua sekä kiertoliittymän ja sen alueen rakennussuunnittelua Naantalissa, ja Uudessakaupungissa hän ollut mukana parantamassa liittymän turvallisuutta sekä osallistunut yhdistetyn jalkakäytävän ja pyöräväylän saneeraamiseen. Turussa Oona on vastannut erään uuden kaava-alueen katujen ja vesihuollon yleissuunnittelusta.

Tänä kesänä työtehtäviin on sisältynyt myös kahden harjoittelijan ohjaus. "Olen kokenut tämänkin työn eräänlaisena projektina, sillä minun on täynyt olla jatkuvasti kartalla heidän projekteistaan ja siitä, miten niissä tulisi edetä."

Katusuunnittelija Oona Tiitinen
"Konsultin on aina opeteltava uusia asioita ja pysyttävä ajan hermolla."

Suunnittelijan työssä saa aina oppia uutta

Suunnittelijana Oona on erityisen innostunut näkemään suunnitelmiensa konkreettiset tulokset kaupunkiympäristössä. "Oman työn jäljen näkeminen lisää isosti työmotivaatiotani."

Innostusta työhön lisää myös jatkuva tarve ja mahdollisuus oppia uutta. "Konsultin on aina opeteltava uusia asioita ja pysyttävä ajan hermolla", Oona miettii.

Nuori suunnittelija kuvaa konsultin työtä monimuotoiseksi. "Tiimityöskentelyä ja itsenäistä tekemistä on sopivassa suhteessa tietokoneen äärellä istumisen ja työmailla käymisen kanssa, mikä sopii minulle hyvin."

Oona on iloinen siitä, miten projektien ja tehtävien monipuolisuus tekee jokaisesta päivästä erilaisen. "AFRYllä on mahdollista työskennellä keskenään hyvin erilaisissa asiakasprojekteissa ja omiin työtehtäviin saa olla vaikuttamassa."

Kestävyyden merkitys suunnitteluratkaisuissa korostuu yhä enemmän

"Haluan olla konsultti, joka pystyy ennustamaan tulevaisuuden haasteita ja laatimaan niihin ratkaisuja jo hyvissä ajoin", Oona sanoo.

Oona uskoo, että kestävä suunnittelu on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää, sillä kaupungistuminen, ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus edellyttävät kestäviä ratkaisuja. "Nykyisin esimerkiksi käytetään vielä melko paljon neitseellisiä luonnonmateriaaleja, mutta olen varma, että tulevaisuudessa uusiomateriaaleja hyödynnetään rakentamisessa itsestään selvänä vaihtoehtona."

Oona on tyytyväinen siihen, miten tilaajat tuovat yhä enemmän esiin kestävyyteen liittyviä tavoitteita projekteissa.

"Puistoja ja nykytilaista luontoa pyritään hankkeissa säästämään, ja jos se ei ole mahdollista, rakennetaan uusia viheralueita katujen vastapainoksi. Lisäksi tilaajat toivovat usein kasvillisuutta katualueille mahdollisimman paljon", Oona kertoo.

Projektityössä mukavaa on se, miten tilaajalle saa ehdottaa kestävyyttä korostavia ratkaisuja. "Pyrin omassa suunnittelussani ohjaamaan rakentamista siihen, että mahdollisimman paljon nykyisistä rakenteista käytetään uudelleen. Esimerkiksi luonnonkivisiä reunatukia voidaan käyttää uudelleen, jos ne ovat hyvässä kunnossa ja ne puretaan varoen."

Suunnittelija Oona Tiitinen
"Haluan olla konsultti, joka pystyy ennustamaan tulevaisuuden haasteita ja laatimaan niihin ratkaisuja jo hyvissä ajoin."

Ilmapiirillä ja työkavereilla on suuri vaikutus viihtymiseen työssä

Oona arvostaa AFRYllä työyhteisöään ja sen myönteistä ilmapiiriä. Hänet otettiin heti alusta lähtien nopeasti mukaan yhteisöön. "Työskentely on mukavaa, koska ilmapiiri on hyvä ja työkavereilta saa aina tarvittaessa tukea."

Hyvän ilmapiirin lisäksi Oonan mielestä on tärkeää kokea työtehtävät omakseen. "Rakennettu ympäristö ja siihen liittyvät suunnittelutehtävät ovat aina kiehtoneet minua, ja nautin todella työstäni projekteissa."

Oonan mielestä rakennetusta ympäristöstä tekee erityisen mielenkiintoisen se, miten siihen sisältyy niin valtavasti erilaisia mahdollisuuksia. "Vaikka suunnittelun lopputuloksen on oltava käytännöllinen, työssä saa käyttää luovuuttaan, ja tilaajatkin toivovat houkuttelevia katualueita", Oona sanoo.

Making Future - AFRY Bewerben Sie sich

Avoimet työpaikat AFRYllä

Haluaisitko tulla tekemään kanssamme töitä mahtavissa projekteissa, joilla saamme aikaan muutosta yhteiskunnassa?