Teemu Routa

Teemu Routa arvostaa AFRYn työkulttuurissa joustavuutta

Oikeisiin projekteihin mukaan pääseminen motivoi opiskelijaa

Teemu Routa on työskennellyt AFRYllä lähes kuusi vuotta kalliorakennussuunnittelun parissa. Alun perin Teemu tuli kesätyöntekijäksi AFRYlle opiskellessaan Aalto-yliopistossa GEO-Engineering-maisteriohjelmassa kalliorakentamista, kalliomekaniikkaa ja pohjarakentamista.

"Pidin heti alusta asti kalliorakennussuunnittelusta ja liukuvasta työajasta, joka toi elämääni aivan erilaista joustavuutta kuin, mitä olin saanut kokea aiemmissa töissäni työmaalla", kalliosuunnittelija Teemu Routa kertoo. Joustavuus mahdollistaa elämän eri osa-alueiden yhteensovittamisen.

Kesätöiden jälkeen Teemu jatkoi AFRYllä osa-aikaisena harjoittelijana. "Opintojen ohella työskentelemistä motivoivat oikeat projektit, joissa pääsin heti tuntemaan itseni hyödylliseksi ja tervetulleeksi osaksi tiimiä."

Teemu Routa
"Opintojen ohella työskentelemistä motivoivat oikeat projektit, joissa pääsin heti tuntemaan itseni hyödylliseksi ja tervetulleeksi osaksi tiimiä."

Kiinnostus kalliorakentamiseen syttyi jo lapsena

Teemu kiinnostui kalliorakentamisesta jo lapsena ihmetellessään metroasemien seinien ja katon betonipintoja, jotka vaikuttivat eroavan muista betonipinnoista. Syvällisempi kiinnostus roihahti yliopisto-opintojen aikana, kun hän työskenteli kesän Sammalvuoren metrovarikon louhintaurakassa.

"Pari kesää työmailla vietettyäni aloin pohtia, miltä kalliotilojen suunnittelu tuntuisi ja hakeuduin GEO-rakentamisen maisteriohjelmaan.

Kandidaatin tutkintonsa hän suoritti energia- ja ympäristötekniikasta Aalto-yliopistossa.

Vuorovaikutustaidot tärkeässä asemassa konsultin työssä

Jo opiskeluaikanaan Teemu huomasi, kuinka tärkeä osa konsultin työtä vuorovaikutustaidot ovat. "Olen oppinut kuuntelemaan ja kunnioittamaan toisia, mikä luo perustan hyvälle viestinnälle”, Teemu miettii. Teemun mielestä viestintä on erittäin tärkeä osa suunnittelijan ja konsultin arkea, sillä hyvä kommunikointi on ratkaisukeskeisen työn edellytys.

Teemu Routa
"Viestintä on erittäin tärkeä osa suunnittelijan ja konsultin arkea, sillä hyvä kommunikointi on ratkaisukeskeisen työn edellytys."

Kestävää yhteiskuntaa vahvistavat projektit

Teemun työ AFRYllä linkittyy vahvasti kestävään kehitykseen. Hän on mukana muun muassa vihreän siirtymän energiahankkeissa. "Saan myös osallistua projekteihin, joiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus on suuri, esimerkiksi vesivoimaloiden parannussuunnittelu ja uusien sairaaloiden suunnittelu."

Tällä hetkellä Teemu on mukana Laakson yhteissairaala -allianssissa ja Vantaan Energian Varanto-hankkeessa, jossa rakennetaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa. Sairaalahankkeessa hän on ollut mukana yleissuunnittelusta asti, ja tällä hetkellä jäljellä on vielä jonkin verran työnaikaisia katselmuksia ja suunnitelmia. Varannossa Teemu on työskennellyt YVA-vaiheesta asti, ja parhaillaan hän tekee kohteesta kalliomekaanisia simulointeja.

Parasta AFRYllä

Teemun mielestä AFRYllä parasta on oman toimialueen tiimi. Hän arvostaa kokeneita ja päteviä suunnittelijoita, joilta oppii päivittäin jotain uutta.

Hän arvostaa myös ilmapiiriä, joka tukee oppimista ja uusien ratkaisujen etsimistä. Yhtä lailla hän on tyytyväinen siihen, miten yhteisössä kunnioitetaan ja huomioidaan kollegoita.

running

Tule meille töihin

Olisiko työpaikan vaihto ajankohtaista? Katso AFRYn avoimet työpaikat ja hae!