Jens Kohlmann

Jens Kohlmann: Työ AFRYllä on tukenut kielitaidon kehittymistä

Hyvä kielitaito voi tuoda ammatillisia kehittymismahdollisuuksia

Jens Kohlmann kannustaa ihmisiä käyttämään kieliä työpaikalla monipuolisesti ja rohkeasti osaamisen tasosta riippumatta. Hyvä kielitaito voi tuoda myös ammatillisia kehittymismahdollisuuksia.

AFRYn teknologiapäällikkö Jens Kohlmann prosessiteollisuuden divisioonasta luonnehtii itseään uteliaaksi ja innokkaaksi oppijaksi. Nämä ominaisuudet siivittivät suomen kielen oppimista 1990-luvun alussa, jolloin Saksasta kotoisin oleva Jens muutti Suomeen. Jens opiskeli Saksassa muutaman vuoden konetekniikkaa, ja Suomeen muutettuaan hän aloitti Aaltoa edeltäneessä Teknillisessä korkeakoulussa ensin suomen kielen opintojen parissa. Vuoden kieliopintojen jälkeen hän jatkoi opintojaan ensin englannin kielellä ja jo muutaman vuoden kuluttua täysin suomeksi.

Jens Kohlmann
Jensiä on vienyt kielipolulla eteenpäin hänen rohkeutensa, ja siihen hän kannustaa muitakin kielten opiskelijoita.

Suomalaista metsää ja rauhallista elämänrytmiä arvostavalle Jensille uusi kotimaa sellaisenaan toimi motivaattorina kielen opiskelussa. Hän ei kyseenalaistanut tarvetta oppia suomen kieltä, eikä hän myöskään ajatellut, ettei voisi oppia sitä. Jens suhtautuu oppimiseen yleensäkin avoimesti ja luottavaisesti. Tämän asenteen hän uskoo perineensä isältään.

Rohkeus kannattaa

Jensin mukaan uuden kielen oppimiseen tarvittiin alussa hyvä opettaja, ja sellainen hänen ensimmäinen suomen kielen opettajansa Seija TKK:lla oli. "Opettaja voi luoda hyvän perustan oppimiselle, mutta sen jälkeen oppijan motivaatio ratkaisee", hän miettii.

Uuden kielen opiskelu ei ollut yliopistolla pelkkää kieliopin harjoittelua, vaan keskustelemaan ryhdyttiin jo varhaisessa vaiheessa, ja opettaja puhui siitä eteenpäin vain suomea. Yhtä lailla käytännön harjoitusta sai suomalaisen kumppanin ja tämän pohjoiskarjalaisten vanhempien kanssa. Appivanhempien vahva murre vaati alkuun totuttelua, mutta sekään ei ollut este kommunikaatiolle.

Jensiä on vienyt kielipolulla eteenpäin hänen rohkeutensa, ja siihen hän kannustaa muitakin kielten opiskelijoita. "Ole rohkea ja puhu ihmisille itsellesi vieraalla kielellä. Kukaan ei tuomitse sinua, jos puhut väärin. Virheiden kautta kieltä oppii", hän neuvoo.

Jens Kohlmann
Jens nautti opettamisesta, ja tällä hetkellä hän hyödyntää tätä taitoaan mentoroimalla nuoria kollegoitaan AFRYllä.

Opettamisesta nuorten kollegoiden mentorointiin

Jens on käyttänyt alusta alkaen suomen kieltä työssään, ja hyvä kielitaito on tuonut hänelle vuosien varrella myös ammatillisia kehittymismahdollisuuksia. Päivätyönsä ohella hän on muun muassa opettanut Metropolian insinööriopiskelijoille kattilatekniikkaa suomeksi. Jens nautti opettamisesta, ja tällä hetkellä hän hyödyntää tätä taitoaan mentoroimalla nuoria kollegoitaan AFRYllä.

Kun Jens aloitti AFRYllä (silloisella Pöyryllä) vuonna 2002, hänen prosessisuunnittelijan työhönsä kuului soodakattilayhdistyksen sihteerin rooli. "Tehtävä oli todella mielenkiintoinen, koska pääsin tutustumaan kaikkiin Suomen sellutehtaisiin ja tehtaiden henkilöstöön", Jens muistelee. Tässä roolissa käydyt suomenkieliset keskustelut paransivat merkittävästi hänen kielitaitoaan.

Koska monet Jensin työprojekteista ovat kansainvälisiä, työkieli on usein englanti. Joskus projekteissa pääsee puhumaan saksaakin. Mutta vähintäänkin kahvitauoilla kollegoiden kanssa jutellaan suomeksi. "Ensin on tärkeä keskustella vapaamuotoisissa tilanteissa, ja työasioista suomeksi puhuminen tulee myöhemmin. Kaikilla ei välttämättä ole edes tarve käyttää suomea projekteissa."

Jens kannustaa paitsi suomea harjoittelevia puhumaan sinnikkäästi suomea, myös suomea sujuvasti osaavia antamaan kieltä opetteleville tilaisuuksia harjoitella. Työpaikalla jokainen voi tukea kollegaansa juttelemalla yksinkertaisista aiheista selkeällä kielellä. "Pahin virhe on, että luovuttaa heti ja vaihtaa englantiin, jos näkee että toinen ei ymmärrä."

Man and woman smiling in front of architectural wall

Tutustu avoinna oleviin työpaikkoihimme

Haluaisitko tulla tekemään kanssamme töitä mahtavissa projekteissa, joilla saamme aikaan muutosta yhteiskunnassa?