AFRY tukee Ruotsin ensimmäistä biopolttoainetta valmistavaa pyrolyysiöljyn tuotantolaitosta
Pyrocell AB rakentaa Ruotsin ensimmäisen sahanpurusta uusiutuvaa bioöljyä tuottavan laitoksen Gävlen ulkopuolella sijaitsevalle Kastetin sahalle.
Viisi vuotta sitten puunjalostusyritys Setralla syntyi ajatus muuntaa sahanpuru bioöljyksi. Tarkoituksena oli kehittää kestävä prosessi sahanpurun parempaan hyödyntämiseen ja siten luoda ympäristömyönteisempi polttoaine.
Muutama vuosi myöhemmin aloitettiin selvitystyö pyrolyysiöljyn tuotantoa varten rakennettavasta laitoksesta. AFRY on ollut mukana hankkeen alusta saakka eri suunnitteludisipliinien pääsuunnittelukumppanina ja projektijohdon tukena.
Rakennusprojektia johtaa Setran ja Preemin omistama Pyrocell AB. Preem jalostaa bioöljyn edelleen Lysekilin jalostamollaan ja on siten tuotteen loppukäyttäjä. AFRYn toimeksianto hankkeen pääsuunnittelijana käsittää prosessisuunnittelun, putkisto- ja mekaanisen suunnittelun, layout- ja rakennussuunnittelun, LVI-suunnittelun sekä sähkö-, instrumentointi- ja automaatiosuunnittelun. Lisäksi AFRY konsultoi turvallisuusasioissa ja palosuunnittelussa. AFRYn projektijohtamisen asiantuntija toimii myös Pyrocellin projektiryhmän johtajana.
"Oli luonnollista valita pääsuunnittelijaksi AFRY, koska sillä on vahva kokemus projektien johtamisesta ja toteuttamisesta samankaltaisissa teollisuuden hankkeissa kansainvälisesti", sanoo Pontus Friberg, Pyrocell AB:n hallituksen puheenjohtaja.
“On hyvin inspiroivaa olla mukana uusiutuvien polttoaineiden kehitystyössä. Tämä hanke on tietenkin iso haaste ja suuri luottamuksen osoitus. Projekti on monitahoinen kokonaisuus ja siksi onkin hyvä, että meillä on runsaasti kapasiteettia ja tietotaitoa saman katon alla”, sanoo Gustaf Brodin, AFRYn projektipäällikkö, joka johtaa hanketta Pyrocellin projektiorganisaatiossa.
Laitos valmistuu v. 2021, jolloin Preem saa ensimmäisen bioöljytoimituksen Lysekilin jalostamolle biopolttoaineen tuotantoa varten.
AFRY oli mukana jo hankkeen aikaisemmissa vaiheissa ja laatimassa Pyrocellin avustushakemusta Ruotsin Ympäristösuojeluviranomaisen ”Klimatklivet”-projektilta. Hankkeelle myönnettiin 117 miljoonaa Ruotsin kruunua vuonna 2017.
Lisätietoja:
Mikael Fränckel, VP & Head of Process Industries Sweden
Puh. +46 10 505 87
Tuukka Sormunen, Johtaja, Kemianteollisuus ja biojalostus
Puh. +358 10 33 22128
Tietoa AFRYstä
AFRY on kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyhtiö. Tuemme asiakkaitamme kestävän kehityksen ja digitalisaation edistämisessä. Olemme 17 000 sitoutunutta asiantuntijaa, jotka kehittävät kestäviä ratkaisuja tuleville sukupolville infra-, teollisuus- ja energiasektoreilla ympäri maailman.
Making Future