
AFRYn työnantajamielikuva jatkaa vahvaa nousuaan tekniikan alan ammattilaisten keskuudessa
AFRY nousi 10 sijaa Universumin vuoden 2023 ammattilaistutkimuksessa
AFRY on yksi houkuttelevuuttaan eniten parantaneista työnantajista tekniikan alan ammattilaisten keskuudessa Universumin vuoden 2023 ammattilaistutkimuksessa. Syyskuussa julkaistussa tutkimuksessa AFRY nousi vuodessa sijalta 26 sijalle 16.
AFRY on nostanut sijoitustaan vauhdilla vuoden 2019 brändiuudistuksen jälkeen, jolloin ÅF ja Pöyry yhdistyivät AFRYksi.
Ammattilaiset liittävät AFRYyn erityisesti monipuoliset ja haastavat työtehtävät, kilpailukykyisen palkan ja edut, houkuttelevat tuotteet ja palvelut sekä joustavat työolosuhteet. AFRYn ystävällinen työilmapiiri ja yhteistyötä korostava kulttuuri ovat myös hyvässä nousussa vastaajien käsityksissä AFRYstä.
AFRYn Suomen maajohtaja Nicholas Oksanen iloitsee tuloksesta:
”Olemme todella tyytyväisiä huikeaan parannukseemme AFRYn työnantajamielikuvassa. Haluamme tarjota työntekijöillemme joustavuutta työntekoon sekä monipuolisia tehtäviä kiinnostavien palveluidemme parissa, ja tutkimuksen mukaan alan ammattilaisilla on hyvä ymmärrys tästä tavoitteestamme.”
AFRYn henkilöstöjohtaja Virve Vuori on maajohtajan tavoin tyytyväinen. Vuori pitää AFRYyn liitettävää mielikuvaa yhteistyön tekemisestä tärkeänä.
”Työntekijämme arvostavat ystävällistä ja kunnioittavaa työkulttuuriamme. Toivomme, että jatkossa meidät tunnetaan alalla myös entistä vahvemmin tiimipelaajina, sillä se on yksi arjessamme vahvimmin näkyvistä arvoistamme.”
Tutkimukseen osallistui 7 776 vastaajaa, joista 1 500 työskentelee tekniikan alalla.
Tutkimus paljastaa, mitkä työnantajat vetoavat eniten ammattilaisiin, millaisia odotuksia heillä on ihanteelliselle työnantajalleen, mitkä ovat heidän urahaaveensa ja millaisia ominaisuuksia he liittävät työnantajiin.
