AFRY Ark Studio: Blominmäen jätevedenpuhdistamon arkkitehtisuunnittelu. (Kuva: AFRY Ark Studio, Leonardo Kontinen

Blominmäen jätevedenpuhdistamolle vuoden 2022 RIL-palkinto

Blominmäen jätevedenpuhdistamolle vuoden 2022 RIL-palkinto

Hankkeessa yhdistyvät AFRYn laaja rakennus- ja infrasuunnittelun sekä vesihuollon osaaminen.

Blominmäen jätevedenpuhdistamo on voittanut RIL ry:n jakaman vuoden 2022 RIL-palkinnon. AFRY vastasi hankkeen rakenne-, arkkitehti-, sähkö-, instrumentointi-, alue-, geo- sekä pohjarakenne- ja kallioteknisestä suunnittelusta.

Vuoden 2022 RIL-palkinto julkistettiin RIL-Summit 2022 -tilaisuudessa Helsingissä 24.11.2022. Voittajan valitsi tänä vuonna kansanedustaja Elina Valtonen neljän finalistin joukosta, rakennusalan asiantuntijoista koostuvan esiraadin arvioiden pohjalta. Kaikkiaan RIL-palkinto -kilpailuun osallistui kahdeksan kovatasoista ehdotusta.

”Blominmäen jätevedenpuhdistamo on uraauurtava, maailman tasollakin huippuluokan hanke. Se on poikkeuksellisen vaativa ja laadukas, maan alle rakennettu insinöörityön taidonnäyte. Siinä yhdistyvät toimivaksi kokonaisuudeksi useat tekniikan eri osa-alueet. Lisäksi puhdistamon toteutus täysin maan alla vapauttaa tilaa muulle rakentamiselle maan päällä”, Valtonen perustelee.

”Blominmäen jätevedenpuhdistamo tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle vähintään vuosikymmeniksi. Jäteveden puhdistus on konkreettista Itämeren suojelua ja kaupunkikehitystä parhaimmillaan - yhdistettynä energiaviisaisiin ratkaisuihin. Kyseessä on lämmöntuotannon osalta 100-prosenttisesti ja sähkön suhteen 70-prosenttisesti omavarainen hanke”, Valtonen jatkaa.

”Hankkeessa vaativan ja onnistuneen suunnittelutyön lisäksi korostui myös onnistunut ja erinomainen yhteistyö kaikkien hankkeen osapuolten välillä, mikä takasi laadukkaan lopputuloksen”, iloitsee AFRYn rakennesuunnittelusta vastaava johtaja Ville Virnes.

Jätevedet entistä puhtaammiksi, prosessin tuottamaa energiaa omaan käyttöön

Marraskuun alusta osittain käyttöön otettu Blominmäen jätevedenpuhdistamo on yksi tehokkaimmista jätevedenpuhdistamoista Pohjoismaissa. Laitos käsittelee 400 000 asukkaan jätevedet Espoosta, Kauniaisista, Kirkkonummelta, Siuntiosta ja Länsi-Vantaalta. Puhdistamon maanalaisia tiloja voidaan tarvittaessa laajentaa jopa yli miljoonan asukkaan jätevesille, joten puhdistamon uusi paikka tarjoaa tilaa ainakin sadaksi vuodeksi eteenpäin.

Uusi laitos puhdistaa jätevedet yhä paremmin: tavoitteena on poistaa yli 96 prosenttia jäteveden sisältämästä fosforista ja orgaanisesta aineesta sekä yli 90 prosenttia typestä. Uuden jätevedenpuhdistamon myötä asukaskohtainen ravinnekuormitus Itämereen vähenee nykyisestä kuormituksesta.

Laitos on suunniteltu mahdollisimman omavaraiseksi sähkön suhteen. Jätelietteiden mädättäminen tuottaa kaasua sähkön- ja lämmöntuotantoon.

Hankkeessa yhdistyvät AFRYn laaja rakennus- ja infrasuunnittelun sekä vesihuollon osaaminen. Puhdistamoprojektissa olivat mukana AFRYn lisäksi HSY-kuntayhtymä, YIT, Finnish Consulting Group, Ramboll sekä A-Insinöörit.

Rakennun ympäristön toimialan puolueeton järjestö RIL ry jakaa vuosittain RIL-palkinnon ansiokkaalle rakennustyölle, -kohteelle tai -konseptille, joka edustaa parhaiten korkealuokkaista, laadukasta ja innovatiivista suomalaista rakennusinsinööritaitoa ja osaamista. Lisäksi palkittava työ tai hanke on edistänyt kilpailuaikana parhaiten myönteistä rakennusteknistä ja yhteiskunnallista kehitystä Suomessa.

Aiemmin Blominmäen jätevedenpuhdistamo on palkittu Tekla BIM Awards -palkinnoilla. Vuonna 2020 se voitti Tekla Global BIM Awards -palkinnon sarjassa Best Industrial Project ja sai samana vuonna Suomen Tekla BIM Awards -kilpailussa kunniamaininnan yleisessä sarjassa. Tekla BIM Award myönnetään vaikuttavimmille tietomallipohjaisille rakennushankkeille, joissa on käytetty Tekla-ohjelmistoja.

Lisätietoja

Jaakko Länsiluoto - Toimialajohtaja, Rakennetekniikka

Jaakko Länsiluoto

Toimialajohtaja, Rakennetekniikka

Ota yhteyttä: Jaakko Länsiluoto

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.
Blominmän jätevedenpuhdistamo

Tutustu hankkeeseen