Merituulivoima (kuvituskuva)

Laine ja Halla -merituulivoimahankkeiden YVA-selostukset ovat valmistuneet

Laine ja Halla -merituulivoimahankkeiden YVA-selostukset ovat valmistuneet

Molempien hankkeiden YVA-selostukset ovat laajimpia Suomessa koskaan tehtyjä ympäristövaikutusten arviointeja, ja niiden myötä on saatu uutta tietoa Suomen talousvyöhykkeen aiemmin tutkimattomilta merialueilta.

AFRYn konsulttityönä uusiutuvan energian yhtiölle OX2:lle laatimat Laineen ja Hallan -merituulivoimahankkeiden ympäristövaikutusten arviointiselostukset (YVA) ovat valmistuneet ja luovutettu yhteysviranomaiselle. YVA-menettelyihin sisältyi merituulivoimapuisto toimintoineen sekä energiansiirto mantereelle ja mantereella liityntäpisteeseen. Lisäksi tarkasteltiin vedyntuotantoa merellä. YVA-selostuksissa arvioimme perusteellisesti hankkeiden vaikutuksia mm. ilmastoon, talouteen, luontoon sekä merellä että mantereella, ihmisiin liittyviin tekijöihin sekä merenkulkuun. Molempien hankkeiden YVA-selostukset ovat laajimpia Suomessa koskaan tehtyjä ympäristövaikutusten arviointeja, ja niiden myötä on saatu uutta tietoa Suomen talousvyöhykkeen aiemmin tutkimattomilta merialueilta. YVA-menettelyiden yhteydessä kerättiin runsaasti tietoa merialueella mm. pohjan laadusta, vedenalaisista habitaateista, kalastosta ja kalastuksesta sekä linnuista. Mantereella tehtiin kattavat luonto- ja muinaismuistokartoitukset. YVA-menettelyiden yhteydessä toteutettiin lisäksi huomattava määrä teknisiä selvityksiä kuten merenpohjan luotauksia, näytteenottoja ja virtausmittauksia. Selostuksessa arvioitiin myös hankkeen yhteisvaikutuksia muiden kehitteillä olevien merituulivoimahankkeiden kanssa. Molempiin hankkeisin kuuluu lisäksi kansainvälinen kuuleminen.

Hankkeiden selvitykset osoittavat, ettei merkittäviä ympäristövaikutuksia ole odotettavissa. Tämä johtuu Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvien ulkomerialueiden syvyydestä, etäisyydestä rannikkoon sekä herkkiin luontokohteisiin. Hanke tarjoaa huomattavia ilmastohyötyjä ja edustaa tärkeää edistysaskelta Suomen merituulivoiman kehityksessä.

Lue lisää OX2:n tiedotteista:

Lisätietoja Laine-hankkeesta:

Karoliina Jaatinen
Johtava asiantuntija
karoliina.jaatinen(at)afry.com
+358 40 660 4407

Lisätietoja Halla-hankkeesta:

Ella Kilpeläinen
Johtava asiantuntija
ella.kilpeläinen(at)afry.com
+358 50 435 65 07