Länsisatama. Kuva: Helsingin Satama Oy / Suomen Ilmakuva Oy

Vuoden 2025 Hyvä YVA -palkinto Länsisataman laajennus ja satamatunneli -hankkeelle

Vuoden 2025 Hyvä YVA -palkinto Länsisataman laajennus ja satamatunneli -hankkeelle

Yva ry on myöntänyt vuoden 2025 Hyvä YVA -palkinnon Länsisataman laajentamista ja satamatunnelin rakentamista käsittelevälle ympäristövaikutusten arvioinnille (YVA). YVA sai kiitosta etenkin selkeästä ja johdonmukaisesta aineiston käsittelystä, kattavasta vaikutusten ja riskien arvioinnista sekä havainnollistavasta ja vuorovaikutteisesta toteutuksesta. Hankkeesta vastaavana menettelyssä on toiminut Helsingin Satama Oy, YVA-konsulttina AFRY Finland Oy, sekä yhteysviranomaisena Uudenmaan ELY-keskus.

Yva ry myöntää vuosittain Hyvä YVA -palkinnon vaikutusten arvioinnin kannalta esimerkilliselle ja ansiokkaalle menettelylle. Länsisataman laajentamista ja satamatunnelin rakentamista koskevassa menettelyssä on kyse laajasta hankekokonaisuudesta. Mittavan aineiston onnistuneen käsittelyn taustalla on johdonmukaisesti etenevä arviointiselostuksen rakenne, sekä hankevaihtoehtojen selkeä muodostaminen ja käsittely. Laajasta arviointikokonaisuudesta on myös koostettu kattava tiivistelmä, joka edesauttaa osallisten tiedonsaantia hankkeesta.

Vaikutusten arviointi on yleisesti asiantuntevaa, Yva ry kertoo. Erityisesti perusteluissa nostetaan esiin rakentamisaikaiset vaikutukset, sekä hankkeen riskit ja niiden hallinta, joita on käsitelty laadukkaasti YVA-vaihe huomioon ottaen. Ilmastovaikutuksia on arvioitu ansiokkaasti huomioiden myös sopeutumisen kysymykset ja lieventämistoimenpiteiden tarve. Keskeiselle paikalle sijoittuvan hankkeen arviointiaineistoa on havainnollistettu lukuisin kartoin, kuvin ja havainnekuvin. Hanke on edennyt rinnakkain alueen maankäytön suunnittelun kanssa vuorovaikutteisesti.

Länsisataman laajennusta ja satamatunnelin rakentamista koskeva YVA-aineisto on selkeästi ja lukijaystävällisesti toteutettu. Kattavaa arviointiselostusta täydentävät lukuisat erillisselvitykset.

"On hienoa saada tehdylle työlle tällainen arvostettu tunnustus. YVA -projekti oli laajuudessaan ja hankkeen monitahoisten vaikutusten näkökulmasta haastava, mutta myös ammatillisesti mielenkiintoinen. Laadukkaan lopputuloksen saavuttamisen kannalta, nostaisin erityisesti esiin hyvin sujuneen yhteistyön ja tiedonkulun varmistamisen hankkeesta vastaavan, YVA-konsultin ja teknisen suunnittelun välillä", kommentoi ympäristövaikutusten YVA-projektipäällikkö Joni Nyyssönen AFRYltä.

YVA-aineistoon voi tutustua osoitteessa www.ymparisto.fi/lansisatamaYVA

Länsisataman kuva: Helsingin Satama Oy / Suomen Ilmakuva Oy

Palkintokuva: Yva ry

Kuvassa vasemmalta Andreas Slotte ja Kristina Salomaa Helsingin Satamasta, Liisa Nyrölä ja Annukka Engström Uudenmaan ELY-keskuksesta sekä Joni Nyyssönen AFRYltä.
Kuvassa vasemmalta Andreas Slotte ja Kristina Salomaa Helsingin Satamasta, Liisa Nyrölä ja Annukka Engström Uudenmaan ELY-keskuksesta sekä Joni Nyyssönen AFRYltä.

Kysy lisää

Joni Nyyssönen - Vanhempi asiantuntija, Ympäristö ja alueidenkäyttö

Joni Nyyssönen

Vanhempi asiantuntija, Ympäristö ja alueidenkäyttö

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Reijo Kuivamäki - Head of Business Unit: Environment & Sustainability Finland

Reijo Kuivamäki

Johtaja, Suomen ympäristö- ja kestävyysliiketoiminta

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.