Dronekuvaa yläilmoista kampuksen yläpuolella.

Metropolian Myyrmäen kampuksen laajennus, Vantaa

Tämä projekti on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Metropolian Myyrmäen kampuksen laajennus, Vantaa

Rakennesuunnittelu osallistuu yhdessä SRT Oy:n kanssa Metropolian ammattikorkeakoulun Myyrmäen kampuksen lisäosan suunnitteluun. Kampuksen rakentaminen ajoittuu vuosille 2016 – 2018.

Metropolia keskittää toimintansa neljään kampukseen, joista Vantaan Myyrmäen ja Helsingin Myllypuron kampuksia laajennetaan. Kaksi muuta kampusta sijaitsevat Arabianrannassa Helsingissä sekä Leppävaarassa.

Tontille 1980-luvulla rakennettujen kahden opetustiloja sisältävän rakennuksen käyttötarkoitus säilyy. Niihin tehdään vain uudisrakennukseen liittämisestä johtuvat ja koko kampuksen tilaohjelman vaatimat toimenpiteet.

Kampuksen nykyisistä tiloista ja uudisrakennuksesta tulee noin 22 000 htm²:n laajuinen kokonaisuus. Hankesuunnitelmaan sisältyy myös 180 autopaikan paikoituslaitos, jonka suunnittelu kuuluu myös Vahasen rakennesuunnittelutoimeksiantoon. Kampuksesta kaavaillaan teollisten tuotantotekniikoiden, vihreän teknologian ja kansainvälisen liiketoiminnan osaamiskeskittymää.

Projektin vastaavana rakennesuunnittelijana toimii SRT Oy:n DI Pauli Oksman. Vahasen Rakennesuunnittelusta hankkeessa ovat mukana DI Juho Aittola projekti-insinöörinä, Matti Kannisto 3D-päämallintajana, DI Jarmo Saarinen rakennusfysiikan asiantuntijana ja Hannu Lehtonen projektinjohtajana. Arkkitehtina kohteessa on arkkitehtitoimisto Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy.

Kahden rakennuksen väliin jäävä sisäänkäyntikuja.

Toimeksiantoon kuuluu:

  • rakennesuunnittelu 14 000 brm²
  • nykyisten tilojen muuntosuunnittelu, uusi iv-konehuone, liitokset vanha-uusi,
    purkusuunnittelua, uudisosan suunnittelu
  • uudesta osasta tulee nollaenergiarakennus, sinne tulee laajat viheralueet ja lasikattorakenteita

Projektin tiedot:

  • Asiakas: EVTEK-Kuntayhtymä c/o Metropolia Ammattikorkeakoulu
  • Hanke: Laajennusosan rakentaminen
  • Aika: 2016-2018
  • AFRYn rooli: rakennesuunnittelu, talotekninen suunnittelu
Ahti Rantonen - Director, Buildings Finland
Ahti Rantonen
Johtaja, Kiinteistöt ja rakentaminen Suomi

Oletko kiinnostunut aihealueesta Metropolian Myyrmäen kampuksen laajennus, Vantaa?

Ota meihin yhteyttä

Täytä lomake ja kerro siinä tarkemmin, mitä tiedustelusi koskee. AFRYllä työskentelyyn liittyviin kysymyksiin löydät tietoa urasivuiltamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.