AFRYn Valtteri Keto valittiin Vuoden nuoreksi konsultiksi!
AFRYn Valtteri Keto valittiin Vuoden nuoreksi konsultiksi!
Suunnittelu- ja konsultointialan toimialajärjestö SKOL ry valitsi AFRYn Valtteri Kedon yhdeksi vuoden nuorista konsulteista.
Kilpailussa nuoret kertoivat esittelyvideoissa motivaatiostaan, alan kehitystarpeista sekä siitä, miten he kokevat vaikuttavansa tulevaisuuteen työnsä kautta. Kilpailussa palkittiin viisi alan opiskelijaa tai juuri valmistunutta nuorta tunnustuspalkkiolla.
Alan merkityksellisyys nousi esille kilpailijoiden videoissa
Kilpailuvideoissa korostui näkökulma suunnittelu- ja konsultointialan vaikutusmahdollisuuksista. Nuoret kokivat suunnittelu- ja konsultointialan antavan heille mahdollisuuden vaikuttaa muun muassa kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Suunnittelu- ja konsultointialan työntekijät saavat olla mukana kärkijoukossa kehittämässä tapoja, joilla vastataan muun muassa ilmastotavoitteisiin. Tänä vuonna kilpailijoissa nähtiin aikaisempiin vuosiin verrattuna vielä monimuotoisempi ja laajempi edustus. Mukana oli kansainvälisiä nuoria osaajia, nuoria useilta eri koulutustaustoilta sekä merkittävä määrä naisia.
Valtteri Keto kiteyttää motivaationsa kahteen ydinsanomaan: työn laadun tärkeyteen ja automatisaation hyödyntämismahdollisuuksiin alalla. ”Työssäni on tärkeää suunnittelun laatu: haluan varmistaa, että rakenteet ovat turvallisia, toimivia ja helposti toteutettavia. Oli kyse sitten putkiperustuksesta jäteveden puhdistamolle tai pilarielementistä sahalaitokselle”, Valtteri kiteyttää. Lisäksi häntä kiinnostaisi perehtyä uusien työnteon tapojen kehittämiseen ja suunnittelun automatisaatioon. ”Uskon, että tulevaisuudessa piirustusprosessia voidaan tehostaa ja jopa automatisoida, jolloin meillä jää aikaa myös muuhun,” Valtteri jatkaa.