Intohimo logistiikkaan palaa isolla liekillä – Jarkko Rantala johtavaksi asiantuntijaksi AFRYn infrayksikköön
Intohimo logistiikkaan palaa isolla liekillä
TkT Jarkko Rantala on nimitetty johtavaksi asiantuntijaksi AFRYn infrayksikköön. Toimipaikkoina Rantalalla on Kuopio, Vantaa ja Tampere.
Rantala työskenteli ennen siirtymistään AFRYlle WSP:llä Business & Logistics-yksikön päällikkönä ja aiemmin logistiikan professorina Tampereen teknillisessä yliopistossa. Lähes 30-vuotiseen työuraan mahtuu logistiikan ja toimitusketjun hallinnan tutkimus- ja opetustehtävien lisäksi konsultointia ja logistiikan kehitystöitä mm. Lapin liitossa ja kehitysyhtiöissä. Kolmas etappi työuralla oli, kun Rantala työskenteli Volvon kuorma- ja linja-autokaupan sekä työkonekaupan liiketoimintayksikön johtotehtävissä.
- Olin Pöyrylläkin tuntitöissä noin kymmenisen vuotta sitten, joten on hienoa päästä palaamaan tavallaan tuttuun yritykseen. Paljon tuttua huomaan nytkin, mistä jo ennenkin pidin. Tulevaisuus näyttää oikein kiehtovalta ja mielenkiintoisia avauksia on jo tehty näiden muutaman viikon aikana. Kun saa hyvällä porukalla tehdä, niin draivia syntyy, Rantala kehuu.
Mikä sitten sai miehen aikanaan ryhtymään logistiikan pariin?
- Kuljetusala on kiinnostanut minua aina. Isäni työskenteli kuorma-autojen ja työkoneiden myynnin parissa, ja minä kuljin hänen mukanaan kuljetusyrittäjien luona. Opiskelin alkuun talonrakentamista, mutta lopulta kipinä kuljetusalalle vei voiton. Tajusin suorittaessani kuljetusten suunnittelun kurssin yliopistossa opintojen loppuvaiheessa ihan pelkästä mielenkiinnosta, että tämähän on minun juttuni, Rantala muistelee.
- Valinta on osoittautunut oikeaksi. Olen edelleen palavan kiinnostunut alasta, jolla on pohdittavana monia erilaisia asioita esimerkiksi hiilineutraalisuuteen, kestävyyteen ja uusiin käyttövoimiin liittyen. Haaveena olisi, että omakin työnkuvani voisi liittyä monelle eri alalle.
Yksi haaveista on myöskin lähteä tänä kesänä kiertämään Eurooppaa moottoripyörällä, minkä selässä iso osa ajasta kuluu. Rantalan harrastuksiin kuuluvat myös liikunta ja livekeikoilla käyminen.
- Soitan itsekin vaihtelevalla menestyksellä sähkökitaraa. Olen kouluttautunut myös ennakoivan ajon opettajaksi ja se maailma kiehtoo minua todella paljon, Rantala mainitsee
Rantalan perheeseen kuuluu vaimon ja kahden lapsen lisäksi kääpiömäyräkoira Osku.