People in a quay, residential buildings at the background

Risto Räty johtamaan AFRYn rakennetun ympäristön liiketoimintaa Suomessa

04/02/2022

Risto Räty johtamaan AFRYn rakennetun ympäristön liiketoimintaa Suomessa

Vahanen-yhtiöiden konsernijohtaja Risto Räty jatkaa työtään kestävien elinympäristöjen eteen AFRYn Suomen rakennetun ympäristön liiketoiminnan johtajana.

Risto Räty
Risto Räty on nimitetty johtamaan AFRYn rakennetun ympäristön liiketoimintaa Suomessa.

Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa. Samalla AFRYn Rakennettu ympäristö -divisioona siirtyi maantieteelliseen organisaatiorakenteeseen, jonka myötä Suomessa toimivat rakennetun ympäristön yksiköt muodostivat yhteisen Rakennettu ympäristö Suomi -liiketoiminta-alueen. Tämän liiketoiminta-alueen johtajaksi on nimitetty Vahasen konsernijohtaja Risto Räty.

“Olen todella tyytyväinen, että saamme Riston johtamaan Suomen rakennetun ympäristön liiketoimintaa. Ristolla on loistavaa kokemusta ja osaamista toimialastamme, ja hän on osoittanut vakaata johtajuutta aikaisemmissa tehtävissään. Odotan innolla työskentelyä Riston kanssa”, sanoo Malin Frenning, AFRYn Rakennettu ympäristö -divisioonan johtaja.

Räty on toiminut Vahanen-yhtiöiden johdossa vuodesta 2016 lähtien, jota ennen hän toimi Trimblellä Construction-divisioonan johdossa.

”Meillä on edessämme tärkeä ja mielenkiintoinen projekti, kun tuomme kahden vahvan yhtiön, Vahasen ja AFRYn, palvelut yhteen. Meillä on valtavasti huippuluokan osaamista, ja on hienoa päästä yhdessä kehittämään entistä parempia suunnitteluratkaisuja asiakkaidemme ja koko yhteiskunnan hyväksi, nyt osana AFRYä”, Räty sanoo.

AFRYn rakennetun ympäristön liiketoiminta sisältää kiinteistö- ja rakennusalan, vesihuollon, infran ja ympäristöpalvelut. Nimityksen seurauksena Rädystä tulee myös AFRYn Suomen maajohtoryhmän sekä AFRYn Rakennettu ympäristö -divisioonan johtoryhmän jäsen.

Lisätietoa

Risto Räty - Johtaja, Rakennettu ympäristö, Suomi

Risto Räty

Johtaja, Rakennettu ympäristö, Suomi

Ota yhteyttä: Risto Räty

AFRY huolehtii yksityisyydensuojastasi pitämällä henkilötietosi turvassa. Käsittelemme henkilötietoja tietosuojaselosteemme mukaisesti noudattaen aina soveltuvia lakeja ja säännöksiä.