Innovaatiot ja konseptikehitys
Kestävää tulevaisuutta rakentamassa
Digitalisaatio, uudenlaiset materiaalit ja resurssiäly, energiamurros ja kestävyysvaatimukset hallitsevat globaaleja markkinoita. Kaikilla näillä alueilla tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja – innovaatioita. AFRYn konseptikehitys rakentaa kestävää tulevaisuutta tukemalla asiakasta koko arvoketjussa aina innovaatioiden kehittämisestä ja arvioinnista teknologia- ja liiketoimintamalleihin.
Konseptikehityksen tehtävänä on kehittää, markkinoida ja tuottaa uusia ratkaisuja asiakkaiden kysymyksiin. Omilla, tekoälyyn pohjautuvilla trendi- ja innovaatiopalveluillamme nostamme esiin ratkaisevat kysymykset, joiden avulla autamme asiakasta muuttamaan haasteet ratkaisuiksi.
Osana biotalouden liiketoimintaamme työskentelemme esimerkiksi digitalisaation, uusien biopohjaisten materiaalien ja muiden monimutkaisten ja laajoihin ongelmiin vaikuttavien ratkaisuiden kuten ilmastotiekarttojen parissa. Teemme työtämme yli toimialojen yhdistämällä liikkeenjohdon asiantuntijuuden tekniseen osaamiseen mm. kemianteollisuudessa, metsäteollisuudessa ja energia- ja kuluttajatuotealoilla.
Konseptikehityspalveluihimme kuuluvat muun muassa:
- innovaatiopalvelut
- startup-palvelut
- tekoälypohjaiset ratkaisut trendianalyyseistä hintaennusteisiin ja kuluttaja-analyyseihin
- teknologia-arvioinnit ja -ennusteet
- muovin korvaaminen ja Plastics To Bio -hankkeet
Kiinnostuitko palveluistamme?
Ota yhteyttä: Petri Vasara
This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.