Työmaakuva.

Asuinkerrostalon rakennuttaminen ja valvonta, Liisankatu 14, Helsinki

Tämä projekti on toteutettu Vahanen-yhtiöissä. Vahanen liittyi osaksi AFRYä vuoden 2022 alussa.

Liisankadulle rakentuu uutta elämää

Helsingin Kruunuhaassa sijaitsevan vanhan taloyhtiön sisäpiha on nähnyt paljon moninaisen historiansa aikana. Onpa Liisankatu 14:ssa sijainneet esimerkiksi Suomen Filmiteollisuus Oy:n legendaariset elokuvastudiot vuosina 1945–1965. AFRY toimii rakennuttajakonsulttina ja -valvojana kahdelle uudelle asuinkerrostalolle, jotka rakentuvat samaiselle kokonaan puretulle sisäpihalle. Kerrostaloihin tulee 45 asuntoa ja kellarikerroksen autohallissa on paikat 80 kulkupelille.

- Kerrostalojen rakentaminen Kevan omistamalle kiinteistölle vaati asemakaavan muutoksen, joka tuli vireille 2016 ja hyväksyttiin vuoden 2019 alussa. Tulimme rakennuttajan ominaisuudessa mukaan hankesuunnitteluvaiheessa, kun kaavamuutokset oli tehty, kertoo projektipäällikkö Janne Haverinen AFRYstä.

Kohteen toimintaympäristö keskellä kantakaupunkia on erittäin haastava kokonaisuus jo pelkästään logistisesti ja rakennusteknisesti. Haverinen kiitteleekin sujuvaa yhteistoiminnallisuutta hankkeen kaikkien osallisten kesken ja kertoo, että aktiivinen asukastiedottaminen nousi projektin aikana arvoon arvaamattomaan.

- Tähän mennessä yhteydenottoja on tullut todella vähän. Lopputuloskin varmasti palvelee kaikkia paremmin, kun iso halli on purettu ja valoisuus on lisääntynyt. Niin kuin saneeraushankkeissa on usein tapana käydä, tämänkin hankkeen suunnitelmat ovat paisunut alkuperäisestä. Vanha suojeltu osuus sisäpihalla päätettiin saneerata myös, ja monitoimitilana palvellut kolmikerroksinen kokonaisuus muutettiin asuintiloiksi.

Kiinteistössä on ollut iso lämpökeskus, mikä on palvellut aikanaan koko korttelia. Sittemmin lämmitys on vaihtunut kaukolämpöön.

- Putkireitistö kiinteistössä on säilynyt, kuten myös rasitteet niiden osalta. Neuvotteluita on käyty tästäkin asiasta naapuruston kanssa hyvässä hengessä. Nykypäivänä lämpöliittymän kytkentä kadulta on arkipäivää, mutta tämän kohteen osalta utopiaa, Haverinen nauraa.

Sisäpihalla sijaitsevat rakennukset ovat usein kuumia. Ongelma päätettiin ratkaista liittymällä kaukojäähdytykseen.

- Kaikissa asunnoissa on lattiaviilennys. Näin ollen ne laadukkaita sisäilmankin puolesta. Juhannukseen mennessä kaikki asunnot ovat jo käytössä. Muuttoa tullaan varmasti myös jonkin porrastamaan, koska kyseessä on helposti ruuhkautuva sisäpiha.

- Kantakaupungissa ei ole ennen toteutettu yhtä laajasti vastaavaa lisärakentamista. Toivotaan, että teemme tällä hankkeella uutta historiaa, Haverinen mainitsee.

Projektin tiedot

  • Asiakas: Kiinteistö Oy Helsingin Liisankatu 14 c/o Keva
  • Hanke: Uusi asuinkerrostalo Helsingin kantakaupungissa
  • Koko: n. 3 000 kem², 45 asuntoa
  • AFRYn rooli: Rakennuttaminen ja valvonta
Työmaakone.
Työmaakuva.

Rakennuslehdessä esittely Kiinteistö Oy Helsingin Liisankatu 14 uudisrakennushankeesta.

Kiinnostuitko? Katso myös