water treatment

Vedenkäsittely

Vedenkäsittelylaitokset

Vesi on elämä

Puhtaan juomaveden valmistuksen ja toimituksen on toimittava häiriöttömästi 24 tuntia vuorokaudessa. Veden laatu ja toimituskapasiteetti ei saa vaarantua missään tilanteessa. Samalla laitosinfran investoinnit, kunnossapito ja käyttö on optimoitava, jotta toiminta on myös taloudellisesti tasapainossa.

Hallitsemme kaikki laitossuunnittelukohteet – oli kyseessä sitten pohja- tai pintaveden käsittely tai tekopohjaveden valmistus. Vedenkäsittelyn prosessiosaamisemme on maamme huipputasoa. Sitä voidaan yhdyskuntien vedenhankinnan lisäksi hyödyntää kaikissa vettä käyttävissä kohteissa, teollisuudesta uimahalleihin.

Olemme erikoistuneet pintavesilaitosten saneerauksiin uuden vesipuitedirektiivin vaatimusten mukaiselle tasolle (mm. moninkertaiset mikrobibarrierit). Vanhan laitoksen tehostaminen ja laajentaminen on toteutettava laitoksen käydessä, puhdistustulosta ja työturvallisuutta vaarantamatta, usein puutteellisin lähtötiedoin. AFRYn kokemus sadoista laitoshankkeista ympäri maailman takaa, että vaikeimpiinkin kohteisiin löydetään oikeat ratkaisut ja hankkeet viedään läpi budjetissa ja aikataulussa.

Oli sinulla sitten edessäsi pienen saostuslaitoksen prosessiongelma tai miljardiluokan suolanpoistoprojekti – meiltä saat hankkeen koko elinkaaren mittaisen palveluketjun esiselvityksistä käyttökonsultointiin asti. Suunnittelu, rakennuttaminen, käytön optimointi ja riskienhallinta – AFRYltä saat kaikki palvelut yhdeltä luukulta.

Ota yhteyttä

Kristian Sahlstedt - Business development, Water Finland

Kristian Sahlstedt

Liiketoiminnan kehitys

Ota yhteyttä: Kristian Sahlstedt

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.

AFRY huolehtii yksityisyydensuojastasi pitämällä henkilötietosi turvassa. Käsittelemme henkilötietoja tietosuojaselosteemme mukaisesti noudattaen aina soveltuvia lakeja ja säännöksiä.

Olli Sorvari - Osastopäällikkö, Vesihuollon laitossuunnittelu

Olli Sorvari

Osastopäällikkö, Vesihuollon laitossuunnittelu

Ota yhteyttä: Olli Sorvari

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.

AFRY huolehtii yksityisyydensuojastasi pitämällä henkilötietosi turvassa. Käsittelemme henkilötietoja tietosuojaselosteemme mukaisesti noudattaen aina soveltuvia lakeja ja säännöksiä.

AFRY contact person generic image

Antti Pesonen

Osastopäällikkö, vesihuolto Pohjois-Suomi

Ota yhteyttä: Antti Pesonen