Bicycles parked next to city street

Kadut ja kunnallistekniikka

Katu- ja kunnallistekninen suunnittelu

Kadut ovat monitoimialueita. Ne pitävät sisällään liikenteen eri muodot, kunnallistekniset jakeluverkot ja kaupunkiympäristön ilmeen. AFRY tarjoaa kattavat konsulttipalvelut katu- ja muiden kaupunkialueiden suunnitteluun.

Toimiva katu- ja kunnallistekniikka on kaupunkiemme ja kuntiemme toiminnan yksi perusedellytyksistä. Tällä taataan toimiva liikenne ja erilaiset jakelujärjestelmät. Teknisen toimivuuden lisäksi tarvitaan yleistä viihtyvyyttä ja turvallisuutta.

Palvelukenttämme sisältää kaiken, mitä kaupunkien ja kuntien infrasuunnittelu kaipaa, aina maankäytön esisuunnitelmista katujen ja muiden alueiden toteutussuunnitteluun.

Palvelemme kaupunkeja, kuntia ja valtiota. Teemme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa kustannustehokkaita ja toimivia ratkaisuja ekologisuutta unohtamatta. Palvelemme myös yksityisiä yrityksiä kuten urakoitsijoita, rakennuttajia ja muita alamme konsultaatiota tarvitsevia tahoja. Teemme hankkeissa yhteistyötä tilaajiemme lisäksi lukuisten kolmansien osapuolten ja muiden konsulttien kanssa.

Katu- ja kunnallistekniikan suunnitteluhankkeitamme

  • Helsingin kaupunki: Paciuksenkadun ja Tukholmankadun katu- ja rakennussuunnittelu, vesihuoltosuunnittelu
  • Sastamalan kaupunki: Moisionkadun, Mäntykadun ja Härmänkadun katujen ja vesihuoltolinjojen saneerauksen suunnittelu
  • Tampereen raitiotieallianssi (oheishankkeineen): Vaiheet KAS1, TAS1, KAS2 ja TAS2
  • Helsingin kaupunki: Kontulan keskustan alueen kadut ja vesihuolto
  • Helsingin kaupunki: Tankovainion asemakaava-alueen katujen, vesihuollon ja puistojen suunnittelu
  • Helsingin kaupunki: Suunnittelijankadun eritasoliittymä, katujen ja vesihuollon suunnittelu
  • Vantaan kaupunki: Vehkalan länsialueen katujen ja vesihuollon suunnittelu
  • Espoon kaupunki: Bassenkylän asemakaava-alueen katujen, vesihuollon ja puistoalueiden suunnittelu
  • Espoon kaupunki: Hannusrannan alueen yleissuunnitelma
  • Kuopion Savilahden alueen suunnittelu

Ota yhteyttä

Aki Leislahti - Osastopäällikkö, katu- ja kunnallistekniikka, Vantaa

Aki Leislahti

Osastopäällikkö, katu- ja kunnallistekniikka, Vantaa

Ota yhteyttä: Aki Leislahti

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Markus Kytölä - Section Manager, Street and Municipal Engineering, Tampere, Finland

Markus Kytölä

Osastopäällikkö, katu- ja kunnallistekniikka, Tampere

Ota yhteyttä: Markus Kytölä

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

AFRY contact person generic image

Arto Muhonen

Katu- ja kunnallistekniikka, Turku

Ota yhteyttä: Arto Muhonen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Teemu Sandberg - Street and Municipal Engineering, Jyväskylä, Finland

Teemu Sandberg

Katu- ja kunnallistekniikka, Jyväskylä

Ota yhteyttä: Teemu Sandberg

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Kati Korhonen - Section Manager, Infrastructure Services, Kuopio, Finland

Kati Korhonen

Osastopäällikkö, infrapalvelut, Kuopio

Ota yhteyttä: Kati Korhonen

Käytä tätä lomaketta palveluihimme liittyviin yhteydenottoihin ja tarjouspyyntöihin. Muissa asioissa voit vierailla toimistot ja yhteystiedot -sivullamme.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Katso myös uutiset, tapahtumat ja artikkelit